Keskiviikko on Merkurius ja Yhdeksän

1

Syvän rennossa tilassa, kun jokainen osa kehosta on pehmeää vahaa, alkavat kirkkaat välähdykset, kuin strobovalo silmäluomien pimeällä taustalla. Tämän jälkeen joka puolella kehoa alkaa tuntua pieniä ja isoja värähdyksiä, joiden aikana on mahdollista irtautua fyysisestä kehostaan erilaisten menetelmien avulla, joista yksinkertaisimmassa vain kierähdetään toisin päin ja huomataan makoilevansa oman itsensä vierellä. Monet säpsähtävät tässä vaiheessa hereille, tämä voi olla shokeeraava näky. 

    Unen rajamailla näen hämärän version asunnostani, makaan sängylläni ja huomaan ihmisen mustan varjon katsomassa minua, ja kun hahmo tajuaa paljastuneensa, se katoaa hitaasti seinän taakse. Tämä on toistunut useita kertoja. Joskus se katoaa ikkunan läpi, joskus se lyyhistyy maahan makaamaan ja sulaa mustaksi lammikoksi, joskus se taas hajoaa pieniksi mustiksi palloiksi jotka jäävät leijumaan ympäri huoneistoa. Tämä musta hahmo säikäyttää minut hereille ja estää minua irtautumasta fyysisestä kehostani astraalitasolle.

    Hopeisena hehkuva lanka yhdistää fyysisen kehon ja astraalikehon ja voi jatkua loputtomiin, sillä aika ja paikka eivät ole astraalitasolla käsitteitä ja liikkuminen tapahtuu ajattelemalla.

Hänen nimensä on Aika Käsitteenä, ja hän on useasti esiintynyt Pyrrön sisäisillä tutkimusmatkoilla joissa pelko on aina hyvin vahvasti läsnä.

    Hän on parrakas vanha mies jonka kaulassa on jäljet hirttoköydestä ja hänen silmänsä ovat täyttyneet verestä, hehkuvat tummanpunaisina marmorikuulina. Hän on törkyisessä, arkisen harmaassa työpuvussa ja hänen kylmässä hengityksessään haiskahtaa viina ja jokin muu, mitä hän ei saa mieleensä. Välillä uniolennon pää on kello jonka viisarit pyörivät nopeasti kuin auton ratas.

Tero on isokokoinen alkoholisti. Hänellä on likaisenblondit, pitkät hiukset ja parta ja viikset, ja hänellä on tavallisesti flanellipaita ja farkkuliivi sen päällä sekä tiukat farkut, metallimusiikin ystävä henkeen ja vereen sekä vakaumuksiaan ylpeänä kantava rasisti. Tero on vanhin ryyppykaverini.

    Veijon olemus on hieman kömpelö ja hän on tummahiuksinen, hänellä on silmälasit ja paksut kulmakarvat ja kuolleet, tummat silmät ja hän pitää löysiä huppareita ja löysiä college-housuja, mutta toki on myös päiviä, jolloin hänellä on hieno, ruudullinen nappipaita ja kangashousut.

    Pyrröllä on John Lennon -tyyliset lasit ja tummat hiukset olkapäille asti, hän on pitkä, laiha ja kalpea, hänen selkänsä on kyyryssä ja hänen kasvonpiirteensä muistuttaa stereotyyppisesti kuvattua juutalaista. Hän pukeutuu kuin räppäri ja pitää välillä punaista t-paitaa jossa lukee keltaisella "CCCP", jotta voisi ottaa puheeksi sen kuinka hän on kotoisin Venäjältä. Kaikki vihaavat Pyrröä.

    Pyrrö on tällä kertaa mato jolla on hänen päänsä. Hän luikertelee avoimesta ikkunasta ja istuutuu sohvalle. Mato-Pyrrön pää on sohvan yllä ja se jatkuu ikkunasta ulos saakka, ylös jonnekin, linjaksi sähköpylvääseen joka vie lopulta Pyrrön tietokoneelle, jossa hän istuu ja hänen päänsä on venytettynä madon kaltaiseksi. Pyrrön ruumis kouristelee ja sätkii sairaalloisesti.

    Mato-Pyrrön pää katoaa sohvan taakse, ja kurkistaa sieltä välillä tarkastaen tilanteen, tehden havaintoja, tai jotain. Veijo istuu kulmasohvan toisella puolen ja yrittää saada meitä tulemaan hänen mukaansa jonnekin, mutta hän ei suostu kertomaan minne.

    Pyrrön otsaan avautuu neliskanttinen reikä josta näkyy läpi, kuin kulmikas pieni käytävä verta ja lihaa. Ketään, kuten minuakaan, ei kiinnosta, olemme keskellä Veijon epätoivoista suostuttelua ja suostumme lopulta hänen mukaansa, mitä ikinä matka tuleekaan pitämään sisällään. Heitämme takit niskaamme, menemme ulos ja hyppäämme Veijon uuteen ihonväriseen mersuun, ja alan miettiä että jäiköhän Pyrrö kämpilleni.

    "Jäikö Pyrrö mun kämpille?" kysyn. "Mää en halua että se saastuttaa mun kämppää sen olemuksella."

    "Ketä vittua kiinnostaa?" sylkäisee Tero ja avaa kaljan. "Mun puolesta Pyrrö vois vaikkapa kuolla." 

    Veijo katsoo vihaisesti Teroa huomatessaan että häneltä roiskui kaljaa autonsa ikkunaan ja oveen. "Tero kattoisit vähä ettees? Tän pitää olla siisti tän uuen auton kato ku jos tää ei oo, puhas? Niin Suvi ei ehkä jätäkkään mua?"

2

Puheenaihe alkaa käydä kiusalliseksi makuuni joten haluan vaihtaa sen joksikin kiinnostavaksi jossa olen itse mukana.

    "Se meijän rasistinen pikku musaprojekti, muistakko?" kysäisen Terolta. Muistaakohan Tero? "Mulla ois idea joka vois aukaista ison oven jos luovalta kannalta mietitään." Sanon asian tahallani tähän tapaan ja tutkin Veijon reaktiota. Hän pyörittelee silmiään, ja voin kuvitella hänen miettivän: "Kuka vittu tuo oikeen kuvittelee olevansa, joku taiteilijako? Just joo.."

    "Kerro." Tero vastaa, häivähdys innostuneisuutta äänessään, joten jatkan: "No siis niissä sanoituksissahan on se poliittinen ongelma että porukka saattaa saada sellaisen käsityksen että me vihattais neekereitä mutta eihän se niin oo. Joten, idea jolla me voitas kiertää se ongelma ois sitte se että ne biisit olis niinku tarinoita jonku rasistisen tyypin näkökulmasta. Sillä tavalla me saahaan niin vitun brutaalia settiä siihen, heittomerkit, tiiäkkö?" selitän innostuneena ja ylpeänä ideastani, vaikka aihe onkin hyvin kiistanalainen näinä aikoina.

    Voin nähdä Veijon purevan hampaitaan yhteen ja hymyilen häneen päin ylimielisesti, ja mikäli Pyrrö olisi seurassamme, saisin kuulla ideastani jotain vitun typerää ja epätoivoista kritiikkiä, jota Pyrrö usein oksentaa maailmaan vihainen ilme naamallaan.

Kiusauksien Aavikolla taivas on punainen ja ilma kostea. Pyrrö laukkaa neljällä jalalla alasti pitkin polttavaa hiekkamäkeä, hänen kassinsa piiskaavat hikistä persereikäänsä laukan tahdissa ja se tuntuu Pyrröstä hyvinkin nautinnolliselta, hän hymyilee ja nyrpistää typerästi koukkunokkaansa. 

    Kauempaa katsottuna äskeinen on pelkkä hitaasti eteenpäin mateleva pölypilvi hiekkakukkulalla punaisen taustan edustalla, ja kasvonsa täysin tummaksi peittävään mustaan huppuun pukeutunut Jyrki huomaa tämän ilmiön. Hän säpsähtää ja lähtee saman tien juoksemaan kohti villiä ja kiimaisen pelokasta Pyrröä.

    Kiusauksien Aavikko on Jyrkin henkilökohtainen utopia, pyhä ja täydellisen rajaton paikka oman päänsä sisällä, missä hän on kaikkivoipa ja useimmiten myös seksuaalisesti pahaenteisen aggressiivinen ja verenhimoinen. "Kiusauksia lihassa", Jyrki veistelee mielessään ja juoksee samalla taistele tai pakene -tilassa laukkaavaa Pyrröä kohti lipoen huuliaan ja maiskutellen karmivalla tavalla. Hänen kyrpänsä seisoo kivuliaalla voimakkuudella, valmiina räjähtämään, purkautumaan tunteikkaasti, muttei seksistä vaan verestä.. sen väristä ja siitä tavasta miten se virtaa ulos pienistä punaisista aukoista kalpealla, vapisevalla iholla..

Saavumme lähiöalueelle ja ajettuamme siellä jonkin matkaa Veijo kääntyy oikealle ja pysäköi mersunsa kiviselle pihalle, jota koristaa punainen vanha puutalo, jonka maalit ovat halkeilleet ja jonka ympärillä rönsyilee rikkaruohoa. Astumme autosta ulos ja Veijo vääntää virran siitä pois. "Kenen piha tää on?" kysyn epäluuloisena Veijolta. "Ja miksi meijän piti tulla mukaan?"

    "Tää on Suvin talo", hän vastaa hymyillen kuolleilla hainsilmillään hetken ja lähtee sitten juosten kohti mökin lahoa kuistia potkaistakseen ulko-oven sisään, mutta hän liukastuu kuistin portaikossa ja lyö takaraivonsa valkoisen aidan kulmaan ja jää siihen makaamaan.

    Kävelemme varovasti tajuttomana makaavan Veijon luokse varmistaaksemme että hän yhä hengittää. Tökkään häntä kengänkärjelläni kylkeen ja hän liikahtaa hieman. Sitten Tero potkaisee häntä ohimoon voimalla joka miltei kiskoo Veijon pään irti, hänen niskastaan kuuluu rusahdus ja hän herää hämmentyneenä.

    "Lähetään vittuun täältä", Tero ehdottaa, ja lähdemme kävellen kaupungille ryyppäämään, kun Suomen ilmasto sen vielä sallii, ja jätämme kuskimme oman onnensa nojaan.

    Veijo kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan Suvin lahoavalla kuistilla. "Kyllä se Veijo tosta selviää!" naurahdan, ja alan sitten miettiä syvällisemmin. "Tai sitte ei, mutta samapa tuo mulle on.."

3

Syksyinen ilta on laskeutunut lähiöalueelle, jossa punaisessa, vanhanaikaisessa omakotitalossa, jonka ikkunalaudat on maalattu valkeiksi, jotain tapahtuu: huutoa, epätoivoa, syyllistämistä menneestä ja tulevasta sekä vivahde pelon sekaista rakkautta. Veijo ja Suvi käyvät viimeistä, kivuliasta keskustelua tulevaisuudestaan. Punainen talo seisoo lehdettömien, mustanharmaiden koivupuiden keskellä tummansinisen ja pahaenteisen taivaan alla.

    ”Suvi, sää et voi jättää mua!” Veijo kieltää Suvia, hänen egonsa on murtumassa, hajoamassa palasiksi vanhanaikaisen, huteran mökin natiseville lattialaudoille. ”Sulla ei oo mitään ilman mua!”

    ”Veijo, mä oon jättänyt sut jo”, Suvi sanoo kylmän rauhallisesti siten, ettei Veijo näe hänen kasvojaan, sillä muuten Veijo näkisi kuinka paljon häntä oikeasti pelottaa. ”Veijo, sun olisi nyt parempi häipyä ennen ku tää muuttuu likaiseksi.”

    Veijo tajuaa nyt menettäneensä Suvin lopullisesti ja kääntyy eteiseen päin purren hampaitaan yhteen narskutellen niitä, hengittäen nopeasti ja tiheästi, sydämensä rummuttaa menetyksen rytmiä, kunnes hänen itsekontrollinsa katoaa hetkellisesti ja hän lyö nyrkkinsä dramaattisesti mökin huteraan seinään, johon jää iskusta pieni halkeama kuin musta, haarautuva oksa.

    Veijo häipyy ovesta ulos valkoiselle kuistille ja Suvi ryntää lukitsemaan oven hänen takanaan ja huokaisee helpotuksesta kun Veijon harmaan, likaisen mersun moottori ampaisee käyntiin.              Moottorin muriseva ääni jatkuu hetken tärisyttäen lahoja pilareita, jotka pitävät mökkiä pystyssä, ja alkaa sitten muuttua heikommaksi ja katoaa lopulta kaukaisuuteen.

    Veijo saapuu asuntoonsa kello 23:00 ja pamauttaa oven kiinni perässään. Hänen kämppiksensä Pyrrö on jo lukinnut makuuhuoneensa oven merkiksi siitä että hän on joko nukkumassa tai tekemässä jotain muuta, henkilökohtaista ja valonarkaa.

    Shokissa vapiseva Veijo kävelee likaiseen keittiöön, ja avaa jääkaapin, siellä on kuusi ohutkaulaista olutpulloa joista Veijo ottaa yhden. Hän ottaa mustasta, hikisessä persetaskussaan muhineesta nahkalompakostaan korkinavaajan, taittaa korkin ruskeasta lasipullosta irti ja kaataa sen kurkustaan alas kolmella isolla kulauksella. Hän heittää tyhjän kaljapullon lavuaariin ja se kilisee lautasia ja laseja vasten niin, että Pyrrön voi kuulla heräävän lukitun ovensa toisella puolen ja kääntävän kylkeään niin että sänkynsä lautojen natina raapii vikinällään kämpän seiniä. Veijo ottaa toisen kaljan ja istahtaa olohuoneen sohvalle, lasittunut katseensa poraa tiensä syvälle tyhjyyteen.

    Nautiskellessaan olutta pienin siemauksin Veijo sitten tajuaa, että ehkä hänen on annettava Suville hieman aikaa. ”Joo! Soitan sille viikon päästä ja kysyn että mikä sitten on tilanne!” hän sanoo ääneen, innoissaan omasta ideastaan. Tämä on kompromissi, jonka Veijonkin ylpeys voisi kestää. Veijo antautuu haukotukselle ja huomaa olevansa väsyneempi kuin aiemmin kuvitteli. Hän juo oluensa loppuun ja kävelee makuuhuoneeseen tyhjän pullon kanssa.

    Ennen nukahtamistaan Veijo muistelee vielä hetken, miltä Suvin kostea pillu tuntui hänen kullinsa ympärillä. ”Ah! Ihanan limainen vittu!” Veijo hokee silmät kiinni hieroen valkoisia boksereitaan ottaen sitten seisovan kyrpänsä ulos, sitten tyhjän kaljapullon vasempaan käteensä.

    Veijo on kyljellään ja masturboi vihaisesti oikealla kädellään. Hän kostuttaa kaljapullon kaulan omalla syljellään, ja alkaa työntää sitä supistelevaan peräaukkoonsa tuskan ja nautinnon huumassa, kunnes spermat roiskuvat hänen kullistaan kolmena suihkauksena boksereille.

    Veijo nukahtaa tahrittuna omaan siemennesteeseensä, ja kun aurinko viimein nousee, valonsäteet kimaltelevat ruskean, läpinäkyvän olutpullon pinnalla. Pullo sojottaa sikeästi vatsallaan uinuvan Veijon tummien karvojen ympäröivästä persereiästä. Veijon lattia on sumeiksi pikseleiksi venytetty valokuva hänen omista kasvoistaan.

    Mutta jo sinä samana aamuna Veijo odottaa tukka sliipattuna, ykköset yllä ja kukkapuskan kera Suvin oven takana ja pimpottaa ovikelloa, vain tajutakseen, että tämä päivä on samalla tavalla synkkä kuin eilinen. 

    Veijo on jähmettyneenä paikalleen patsaaksi kylmälle, puolipilviselle taivaalle, ja ilma hänen ympärillään alkaa väreillä ja mustua. Veijon hahmo alkaa sumentua ja vääristyä ja lopulta Veijo jakautuu kahdeksi läpinäkyväksi Veijoksi.

Jyrki kävelee kaupungilla ja ihmiset jotka tulevat häntä vastaan ovat vain vahanukkeja jotka liikkuvat eteenpäin liukumalla hitaasti pystyssä, osoittamatta minkäänlaisia elon merkkejä. Välillä yksi niistä tulee seisomaan hänen eteensä ja sen suusta alkaa kuulua rikkinäistä ääntä kuin vanhasta radiosta. Hän muistelee kappaletta jonka luki self-help-kirjasta, jonka hän lainasi vähän aikaa sitten kaveriltaan. Kappale käsitteli oman henkilökohtaisen maailman luomista, oman kuvitellun maailman jossa vain omat ajatukset ovat rajana. Hän työntää eteensä tullutta sielutonta nukkea, ja se on nyt vain puinen kyltti ja se kaatuu maahan.

    Jyrki katsoo taivaalle joka on nyt punainen ja tuntee aavikon tuulen, ja alkaa tulla lämmin ja sitten tukahduttavan kuuma, Jyrki katsoo ympärilleen ja hänen ympärillään pelkkää kuivaa hiekkaa punaisen taivaan alla. 

    Jyrki on nyt jättimäinen raketti joka näyttää steampunk-tyyliseltä traktorilta ja sen keulassa on Jyrkin kasvot. Hiekka pöllyää kun se ampaisee läpi paahtavan aavikon kuin suihkukone.

Tero on luonani juomassa kaljaa kun ovikelloni soi ja säikähdän. "Jaa, se on vissiin Jyrki", Tero sanoo ja laittaa kaiuttimista soimaan nopeaa ja vihaista death-metalia. Aukaisen oven ja edessäni on suuri ihmiskäsi jonka avatussa kämmenessä on Jyrkin kasvot. Käsi menee nyrkkiin ja hajoaa säpäleiksi kuin lasi, ja Jyrki seisoo nyt täydessä fyysisessä olemuksessaan pihatiilten ja ihonsirpaleiden mosaiikilla.

    Jatkamme kaljoittelua ja Jyrki vain näppäilee upouutta iPhoneaan eikä ole ollenkaan mukana jutussamme. Hän pelaa peliä, jonka on itse tehnyt jollain tietokonesoftalla, ja hymyilee tavalla jossa on jotain irstasta. Ohjattava hahmo on Jyrki itse.

TASO 1: Tapa vaimo mahdollisimman julmalla tavalla ja juo pullo viinaa.

TASO 2: Hakkaa vastaantulijoita matkalla baariin etsimään uutta vaimoa tapettavaksi.

TASO 3. Jyrki kohtaa syntinsä ja viimeinen bossi on Jyrkin omat ennakkoluulot.

Voit valita asuksesi joko Fitnesstukku-teepaidan ja farkut tai limukka-automaatti-puvun. Kun läpäiset kaikki kentät, vaihtuu Jyrkin asu matkapuhelimeksi eikä asua voi enää vaihtaa.

BONUSPELI: Jyrki-Casino, jossa pyöräytät viittä kiekkoa, jotka on tehty huorien pääkalloista. Päävoitto tulee viidestä peräkkäisestä Jyrkin naamasta, jolloin tulee animaatio, jossa Jyrkin naama tulee lähelle, aivan puhelimen ruutuun kiinni, melkein siitä läpi, ja hänen silmänsä muuttuvat punaisiksi, ja päänsä alkaa heilua silmittömällä nopeudella ja taustalta alkaa kaikua latinankielistä puhetta matalina kuiskauksina, jotain Poseidonista.

4

Nyt Veijo istuu sohvallani. Olemme kännissä, ja hän tuntee lievää paremmuudentunnetta katsellessaan epäpyhää sikailuamme. Tero ottaa puhelimensa. ”Veijo, otan susta kuvan!” Salama välähtää. Katsomme kuvaa ja Veijolla on aivan vitun typerä ilme. Veijon ilme on siinä kuvassa aivan vitun typerä. Hullunkiilto silmissä ja teennäinen hymy kuin irvistys.

    Kuva leviää internetissä sekä sosiaalisessa mediassa ja Veijo kuvittelee olevansa julkkis, ilmettä kutsutaan nimellä lani-ilme.

    ”Lani-ilme on paska ja Veijo on paska”, sanon heti Veijon häivyttyä eikä se enää ole edes hauskaa, se on vain typerää ja paskaa.

    Samana yönä Veijo näkee unen Lani-Ilme-utopiasta. Kaikilla vastaantulijoilla on lani-ilme ja taivaalla lentää ilmalaiva jonka kyljessä on kuva lani-ilmeestä ja kauempana horisontissa on puita joista kasvaa lani-ilme -hedelmiä ja aurinko on lani-ilme. Pienet, ruskeat lapset tekevät töitä ruokapalkalla ja heitä vartioi suuri taulu Lani-Ilmeestä.

Seuraavana iltana Veijo koputtaa Pyrrön suljettua ovea ja hänen silmänsä loistavat hetken valkoisina kuin valo, mutta muuttuvat sitten taas normaaleiksi Veijon silmiksi, joita katsoessaan näkee Veijon olevan sisältä kuollut. ”Eheheheh! Moro Pyrrö”, Veijo sanoo typerä ilme naamallaan. ”Vepe haluais vähä sitä sun maankuulua Pyrröburgeria.” - Veijo puhuu usein itsestään kolmannessa persoonassa.

    Pyrrö hyppää ryminällä tietokonetuoliltaan ylös ja juoksee avaamaan oven. Avattuaan sen hän osoittaa Veijoa sormillaan tosi nololla tavalla. ”What up nigga?”

    Veijo katsoo jonkin aikaa Pyrröä se sama typerä virne naamallaan ja avaa lopulta suunsa. ”Mitä sää teet? Ehhehehehe!” hän sanoo tarkastellen Pyrrön asuntoa gorillamaisessa asennossa, ja nostaa college-housujaan.

    ”Olin kuvaamas videoo mun musaprojektii Superhuman Pyrrö Experiencee varten.” Pyrrö sanoo vaihtaa asentonsa johonkin mitä on opetellut jo pidemmän aikaa peilin edessä. ”Siit tulee iha vitun pähee, vitun avant-garde.”

    ”Joo, määki oon pelannu sitä”, Veijo vastaa. ”Voinko mää olla mukana siinä? Suvi jätti mut niin oon seisonu sen makuuhuoneen ikkunan takana aina joskus yöllä kun se nukkuu, en tiiä miksi, ei mulla oo mitään ongelmaa.”

    ”Joo mul on iha vitu siistei ideoit voidaa kokeil”, Pyrrö yrittää vääntää stadin slangia, kuten aina seurassa joka saa hänet epävarmaksi. Hän on aina halunnut asua Helsingissä mutta kohtalo päätti toisin.

    Veijo on nyt iso silmä Pyrrön huoneen seinällä ja Pyrrö revittää peräaukkonsa luonnottomiin mittasuhteisiin. Aukosta avautuu neliskanttinen ruutu josta näkyy hetken lumisadetta, sitten Veijon lani-ilme. Silmä levitoi hiljaa kohti ruutua ja sulautuu siihen - valkoinen välähdys - lattialla on musta lammikko ja sen yläpuolella levitoi kuutio, jossa on kaikissa sivuissa kasvot, Veijon ja Pyrrön vuorotellen, ja se pyörii sivuttain.

    Lani-Ilme, Ehkä-Vepe, Veijon suurin demoni, on nyt syönyt Pyrrön, saanut Pyrrön hauraan sielun omakseen.

    Pyrrö näkee unta jättimäisestä Veijosta joka on kontallaan ja jonka persereiässä on ovi tuntemattomaan. Pyrrö kiipeää kolossaalisen Veijon kivenkovaksi treenattua pakaraa pitkin ovelle ja kun hän avaa sen ja astuu sisään mustaan, jättimäinen Veijo päästää äänen joka kaikuu niin matalana että se järisyttää maata.

Taivaalla pilvien yläpuolella leijuu hiljaa eteenpäin metrin paksuinen, jalkapallokentän kokoinen laatta, joka on mustasta, tuoreesta asfaltista. Sen pohjassa ilma aaltoilee oudosti, sen pohjassa fysiikan rakenteet taittuvat ja hajoavat. Se liikkuu kameleontin lailla eteenpäin kylmässä ilmassa alapuolellaan vaahtomaista pilvimassaa ja ympärillään loppumaton sininen taivas.

    Laatalla matkustavat minä, Tero ja Veijo. Veijo tarvitsee tätä matkaa, sillä hänen todellisuutensa on horjumassa. Hän on välillä kaksi Veijoa, välillä hän on ympyrä jossa on hänen kasvonsa, välillä hän yhdistyy toisen Veijon kanssa ja muovautuu hämähäkiksi jolla on kaksi Veijon päätä. Välillä Veijo työntää toisen Veijon laatalta alas ja kuuluu huutoa joka hiljenee hitaasti, mutta kohta toisen Veijon pää nousee jostain laatan reunan takaa ja heitä on taas kaksi. Veijo ja Ehkä-Vepe. Veijo käy kärsimättömäksi, jopa ahdistuneeksi. ”Ehkä-Vepe! Mee pois mun elämästä!”

    ”Ehkä, Vepe", kuuluu vastaus.

5

Lokakuun taivas on kylmä ja aurinkoinen ja puut ovat lehdettömiä, ne tanssivat jäätävässä tuulessa rauhallisesti, mutta kun aika alkaa kelautua nopeasti eteenpäin, ne kouristelevat hetken sairaalloisesti kituen ja sulautuvat sitten taivaaseen joka hämärtyy ja peittää ne alleen. Sitten on pelkkää mustaa, ja kun nousee ylöspäin siitä mustasta, se musta alkaa haalistua ja eteen laskeutuu taas kerran sininen taivas, jossa on mustia kuutioita ja mustia palasia tuoretta asfalttia, ja kaiken tämän ympärillä on kilometrin paksu nestemäinen kehä jonka yläpuolella on galaksi.

    Asuntoni on täynnä kirkkaana hehkuvaa valkoista höyryä joka polttaa keuhkoissani ja hengitän ulos ne höyryt. Ei täällä voi hengittää, juoksen pihalle, minulla on ylläni vain bokserit, mutta minulla ei ole kylmä.

    Galaksit, planeetat ja tähtipöly loistavat öisellä taivaalla, jonne nousee hissejä lasisissa, kulmikkaissa putkissa. Ilmassa joka puolella leijuu valkoisia kuutioita.

    Tuhatjalkaisia joilla on tumma, hymyilevä ihmispää, jonka eksoottisessa kontrastissa sen valkoiset hampaat loistavat - luiseva nisäkäs, jonka pää on lasinen kupoli jonka sisällä on galaksi - vaaleansinisenä hohtava nestemäinen pinta kuin kolossaalinen verho vuorenseinämässä, joka alkaa aaltoilla myrskyn lailla, ja sen sisältä kuuluu sanoja tuntemattomalla kielellä, ääntä, joka on samalla korkea ja järisyttävän matala, ja kun ääni lakkaa, kivinen, planetaarista järjestystä ylläpitävä Saturnuksen suuruinen kala nimeltä Yama on kuullut sen. Se kääntyy ja lähtee matkaan ja sen suomuissa kimaltelee timanttisia huurteita, jotka ovat valtavia vuoria sen pinnassa.

    Varikset lentävät puusta toiselle, ja katsekontakti näiden varisten kanssa paljastaa tummanpunaisen ympyrän, joka imee katsojan hetkeksi sisäänsä näkemään visioita maanpäällisestä helvetistä variksen näkökentän kautta. Jokaisella variksella on oma visionsa, oma kokemuksensa Punaisesta Usvasta josta ne ovat tulleet. Kaukana puiden takana näkyvässä kiviseinässä on suuri punainen halkeama, portti jonka lävitse mustat lintuparvet ryöppyävät.

    Taivaalla on pilviä joihin lasiset hissit lopulta katoavat, ja kun alan kävellä yhtä niistä kohti, varis istuu vasemmalle olkapäälleni, ja punainen usva täyttää taivaan antaen uuden, kauhistuttavan muodon maailmalle sen alapuolella.

    Taivaalla on nyt ihmiskasvot ilman silmiä, se hengittää suustaan ja silmäkuopistaan mustaa höyryä ulvoen tuskissaan. Naama lähtee mustista putkista jotka vievät metalliseen säiliöön, josta lähtee mustia, paksumpia putkia kauas punaiselle taivaalle ja avaruuteen saakka. Pieniä maanjäristyksiä, jotka aiheuttaa tumma kerrostaloa suurempi hahmo, sumeana horisontissa.

    Maasta asfaltin läpi nousee rymisten mekanismi hammasrattaista ja ihmispäistä, ja keskellä katua Jyrki rakentaa monumenttia ruumiinosista. 

Jyrkin makuuhuoneessa.

    ”Ime sitä kullia, vitun likanen huora”, Jyrki sanoo paheksuva ilme naamallaan. Hänen vaimonsa Marjatta kietoo paksut, punaiset huulensa tämän suonekkaan kyrvän ympärille ja märkä lutkutuksen ääni kaikuu läpi huoneiston. Jyrki pitää reisiänsä rytmikkäästi hiveleviä mustia hiuksia tiukasti oikeassa nyrkissään. Jyrki sulkee silmänsä ja yrittää ajatella jotakuta muuta, mutta hän ei pysty siihen, sillä hänen mielensä on harhaillut jo kuukauden päivät jossain etsien merkitystä ihmiselämälle, joka alkaa käydä päivä päivältä tyhjemmäksi. ”Tätäkö mun elämä tulee olemaan?” hän miettii huolestuneena. ”Ei..”

    Jyrki viskaisee Marjatan sängylle vatsalleen, ja Marjatta nousee siitä kontalleen ja alkaa repiä persettään auki, jolloin Jyrki ottaa asentonsa hänen takanaan, upottaa kullinsa sisälle vaimonsa persereikään ja murahtaa eläimellisesti. Jyrkin mulkku tanssii onkalossa hieroen vaimonsa peräsuolen seinämiä kivuliaasti molemmille. ”Sun persereikä on tosi tiukka mutta siltikään en tunne mitään”, Jyrki tokaisee samalla kun vihaisesti sykkivä kullinsa uiskentelee vaimonsa peräsuolessa ja tämä huomaa menon yltyvän liian lujaksi. 

    ”Jyrki! Ei noin kovaa!” Marjatta huudahtaa ja ryömii pois Jyrkin kyrvän otteesta, mutta Jyrki on päässyt vasta vauhtiin. Hän antaa kämmenellään suuren läpsäyksen vaimonsa perseelle, ja ääni kuin aseen laukaus kajahtaa huoneiston läpi. Marjatta ei huudahda, ei vielä, hän säästää huutonsa kliimaksiin, jota ei kuitenkaan koskaan tule.

    ”Jyrki lopeta, muhun sattuu”, Jyrkin vaimo Marjatta valittaa tuskissaan.

    ”Kohta sattuu vielä enemmän”, Jyrki tokaisee virne naamallaan ja alkaa takoa nyrkillään Marjattaa turpaan. Hän nauraa samalla kun hänen hymyilevät kasvonsa peittyvät enemmän ja enemmän pienistä punaisista pisaroista. ”Marjatta, oo nyt jo hiljaa, lopeta itkeminen, sää pilaat tän multa!”

    Jyrki on mennyt taas kerran liian pitkälle. Marjatta pelkää henkensä edestä ja hän ulisee: "Jyrki, mää en halua! Tää ei oo enää hauskaa!”

    ”Se ei oo nyt siitä kiinni mitä sää haluat”, Jyrki sanoo kylmästi ja lyö vielä viimeisen kerran ennen kuin kyllästyy tilanteeseen. ”Mua ei kiinnosta ees hakata sua enää, miksi sun pitää olla noin vitun ruma?” Hän nousee sängyltä ja laittaa röökin suuhunsa. ”Mun nyrkki on liian hyvä sun naamalle, koska sää oot pelkkää roskaa”, hän lisää vielä ja poistuu ilmeettömänä parvekkeelle.

    Näkymä kerrostalon ylimmästä kerroksesta on päätä huimaava. Syksyinen maisema, aurinko on laskemassa ja värjää horisontin kultaiseksi, ihmiset ja autot ovat pieniä kuin hyttyset. Vähän aikaa näkymää ihailtuaan hän sytyttää tupakan ja alkaa miettiä mikä häntä oikein vaivaa. Sitten, hengittäessään sisään henkosten välissä hän haistaa oudon, mädän tuulahduksen. Siinä on jotain lämpöistä, tuttua ja seksuaalista. Jyrki kokee, että hänen täytyy paikantaa tuon tuoksun alkulähde ja tehdä siitä kotinsa.

    Poltettuaan röökinsä hän kävelee takaisin sisään ja suuntaa keittiöön hakemaan lisää kaljaa.

    Jyrkin silmät ovat kuolleet ja tekevät jumittuneen virnistyksen kanssa hänen ilmeestään sanoinkuvaamattoman karmean.
    Jyrkin pää on nyt ylösalaisin ja sen yläpuolella ilmassa levitoi musta kuutio. Kuutio seuraa häntä kun hän palaa makuuhuoneeseen jossa hänen vaimonsa Marjatta istuu sängyn reunalla ja pyyhkii verta kasvoiltaan. Hänen päänsä pyörähtää vielä kierroksen ympäri ja asettuu sitten oikein päin. ”Hei huora, meijän juttu oli nyt sitte tässä”, Jyrki toteaa vaimolleen. ”Pakkaa kamas ja häivy mun kämpästä vitun haiseva kanttura.” Jyrki sylkäisee puolialastoman vaimonsa päälle halveksuvasti, asettaa tyhjän kaljatölkin varovasti eteisen pöydälle, häipyy asuntonsa ovesta rappukäytävälle ja painaa hissinappia.

6

Valeheräämisten limbo – Herään sängyltäni selälläni ja nousen ylös, menen keittiöön ja otan lasillisen vettä. Käännyn ja havaitsen valkoisella tiiliseinällä maalauksen viiksekkäästä ja hienoon pukuun pukeutuneesta miehestä, joka istuu nojatuolissa ja katsoo oikealle, jalat ristissä, päällimmäinen vasen jalka osoittaa oikealle. Maalaus on suuri ja sen hienostunut kehys on veistetty puusta ja maalattu kultaiseksi.

    Herään sängyltäni selälläni ja nousen ylös, menen keittiöön ja otan lasillisen vettä. Käännyn ja huomaan valkoisella tiiliseinällä saman maalauksen, mutta tällä kertaa miehen jalat ovat ristissä minuun päin ja hän katsoo maalauksesta tähän maailmaan.

    Herään sängyltäni selälläni ja nousen ylös, menen keittiöön ja otan lasillisen vettä. Käännyn ja huomaan maalauksen näyttävän samalta kuin viimeksi, mutta valokuvamaisen tarkalta. Maalauksen mies nousee nojatuoliltaan seisomaan, pysähtyy hetkeksi ja osoittaa sitten minua sormellaan päästäen matalalla äänellään pelkkää pitkää o-äännettä: ”Oooooooooooo!” samalla kun katsoo minua suoraan silmiin luonnottoman suuriksi paisuvilla silmillään.

    Herään sängyltäni selälläni ja nousen ylös, menen keittiöön ja otan lasillisen vettä. Käännyn, ja huomaan valkoisen tiiliseinän olevan tyhjä, kuten normaalisti. Kuulen kuiskauksen korvissani: ”Vasen...” Käännän katseeni vasemmalle ja näen mustan hahmon katsovan minua eteisessä.

Hienoon kauluspaitaan pukeutunut Veijo ajaa uutta ihonväristä mersuaan minä ja Tero kyydissään, kaahaten pitkin tietä, jota öinen metsä reunustaa puolin toisin kuin muuri, tietä jota vain mersunsa valokiila valaisee. Olemme tulossa hakemasta höyryä viereisestä kaupungista ja Veijo kieltää polttamasta autossaan: ”Suvi jätti mut koska sen uudella jätkällä oli hienompi auto ku mulla niin ostin tän auton niin, tuotaa.. tän pitää haista hyvälle tän auton?”

    ”Aa.. Oliko.. oliko tuo siis kysymys?” kysyn tahallani, kun tajuan että saan polttaa ostamaani tavaraa vasta kun olemme päässeet asunnolleni, ellemme sitten voisi pysähtyä jonnekin tien varteen kusemaan ja samalla polttamaan spliffin. Veijo hymyilee ja katsoo minua typerästi. Nyt olisi kai hyvä hetki tiputtaa kysymys. Ennen kysymystä ohitamme jalankulkijan joka on meihin selin mutta liikkuu takaperin.

    ”Hei, Vepe, jos käärin jointin niin voidaanko pysähtyä johonki tien varteen polttamaan se?” kysäisen ja kurkistan takapenkiltä, mutta Veijon ilme ei ennusta hyvää, joten jatkan vielä: ”Saat vaikka jointin palkkioksi tästä reissusta.”

    ”No iliman muuta sitte!” Veijo tokaisee niin oudon kovalla äänellä että säikähdän. Sitten hän kääntää hymyillen mutta aggressiivisesti ratin kaakkoon ja me luisumme satakahdeksankymmentä astetta eli u-käännöksen verran suoraan linja-autopysäkille jättäen jälkeemme palaneen kumin savun ja mustan jarruviivan takarenkaista. ”Suvi, oisitpa sää nähnyt tuon..” Veijo huokaa.

    Minä ja Tero nousemme autosta ja näemme auton valokiilassa Veijon. ”Veijo, miten sää noin nopeesti sinne pääsit ja miten sulla on yhtäkkiä punanen huppari ja college-housut?” kysyn siristäen silmiäni.

    Veijo on vielä autossa, ja huomaa nyt sivupeilistä toisen Veijon. Hän lyö nastan lautaan ja kiitää kohti yötä jättäen ystävänsä oman onnensa nojaan. Vilkaisemme toista Veijoa, hän alkaa pyöriä metrin korkeudella ilmassa ja muuttuu sitten isoksi renkaaksi jonka pölykapseli on Veijon kasvot lani-ilmeessä. Se ampaisee Veijon perään.

    ”Vitun Veijo jaksaa aina tuottaa pettymyksen”, Tero sanoo kun sytytän jointtia. Imaisen muutamat savut, ojennan sen hänelle ja kun puhallan savut ulos sanon: ”Veijo on ihan perseestä.” Yritän olla yskimättä.

    ”Niin onki. Sehän raiskas Suvin.”

    ”No niinhän se teki.” huokaan, mutta en Veijon tekojen takia, vaan siitä helpotuksesta, että kokeillessani taskujani huomaan, että huumeet ovat taskussani turvassa.

Näkökentän vasempaan alanurkkaan ilmestyy punainen halkeama joka tuo ikävän paineentunteen pään sisälle silmien taa. Kun kuljemme pimeää tietä pitkin kohti kaupunkia, jonka valot loistavat kaukana taivaanrannassa, halkeama kasvaa ja haarautuu uudestaan ja uudestaan ja kun saavumme peltoaukiolle jonka tie lävistää, näkökenttä hajoaa säpäleiksi ja kaikki näkemämme on suodatettuna punaisen filtterin läpi.

    Horisontissa kaikuu muutaman sekunnin välein matalalla miehen äänellä: "Raha..."

    Keskellä tietä seisoo puiden korkuisena kolossaalinen hyönteinen jolla on vanhan bändikämppämme vuokranantajan kasvot ja jonka raajat ovat kuin jättimäiset puunrungot. Se nytkähtää välillä ja jokaisella nytkähdyksellä se paskantaa sisuksistaan jalkapallon kokoisen munan joka särkyy kosteaa asfalttia vasten ja vapauttaa sisältään satojen hyönteisten parven kiertämään emonsa ympärille kuin komeetat.

    Pellosta tien vasemmalta ja oikealta puolelta nousee musta putki ja ne putket puhkaisevat olennon silmät ja alkavat pumpata sen sisään läpinäkyvää nestettä jonka pisarat loistavat kuunvalossa kuin rubiinit. Pujottelemme jättiraajojen ja hyönteisparvien välistä ja pakenemme jättihyönteistä, jonka luiset siivet sätkivät spastisesti ja joka alkaa sisäänsä pulppuavan nesteen toimesta pullistua ja kasvaa vieläkin suuremmaksi.

    Kun olemme hetken vaeltaneet tietä pitkin ja näemme kotikaupunkimme valot sadan metrin päässä, olomme alkaa olla selkeä ja helpottunut, ja näemme taas punaisen, mustan ja valkoisen lisäksi muitakin värejä. Vilkaisen vielä kerran taakseni ja aamuaurinko säteilee sumuiseen horisonttiin, jossa metsien takana nousee sumeana hyönteisen raaja pilviin saakka kuin kalteva torni joka horjuu hitaasti.

    "Mää en jaksa tätä enää", sanon uupuneena vilkaisten Teroa. Tästä alkaa pitkä ryyppyputki ja tiedämme sen molemmat.. mutta vain kaljaa.. vain kaljaa eikä mitään väkevämpää..

7

Marraskuu. Jyrki saapuu likaisenhopealla autollaan metsän täyttämän matkan jälkeen avaran pellon kohdalle, sen pellon jälkeen jatkuu taas se sama metsä loputtomiin. Hän kääntyy pienelle soratielle, joka kulkee metsän laitaa pitkin, ja pysäköi lopulta pellon kulmaan, ison ladon viereen – lato näyttää silti tosi pieneltä tieltä katsottuna. 

    Jyrki nuuhkaisee keuhkonsa täyteen sitä lemua, mikä ladon ovien välistä kantautuu, sitä samaa lemua, johon hän omalla parvekkeellaan rakastui, murahtaa irstaasti hymyillen, ja repii ladon ovet selälleen. Hän näkee jotain ja rakastuu vielä enemmän.

    Koko ladon päätyseinä on seinään kiinni kasvanut läjä ihon väristä mössöä, jonka keskellä ovat vanhan naisen kasvot. Jyrki repii vaatteet yltään ja sylkäisee kullilleen. ”No niin huora, anna sitä mössöpillua, sitä mössöpillua tähän räpylään nytten”, Jyrki sanoo tavalliseen, äänekkään päättäväiseen sävyynsä.

    Jyrki sulautuu siihen mössöön ja tulee yhdeksi sen kanssa, muutaman minuutin kuluttua nainen oksentaa ulos limaisen, uudelleensyntyneen Jyrkin, joka vieläkin kouristelee orgasmissaan. Outo, haiseva lima antaa kunniaa Jyrkin treenatulle vartalolle, joka kiiltää nyt paljastaen jokaisen kuopan ja lihaksen.

Olemme juomassa kaljaa kämpälläni kun Pyrrö tulee hinttikaverinsa Suck-Boy Tonyn kanssa pummimaan minulta savuja, ja annan heille nipin kukkaa siinä toivossa että he häipyisivät. Mutta he jäävät. He jäävät enkä pidä siitä. Jyrki vilkaisee heitä molempia vajaan sekunnin ajan ja on sitten kuin heitä ei olisikaan, kuin sanat vain leijuisivat ilmassa.

    Suck-Boy on kuin Pyrrön peilikuva surkean feikkislanginsakin puolesta, vain vaaleampi, kalpeampi ja hiukan kiusallisempi. Vakava, teennäisen pohtiva ilme tulee hänen kasvoilleen aina kun hän huomaa jonkun katsovan häntä. Suck-Boy kokee ettei saa huomiota ihmisiltä ympärillään ja alkaa sitten avautua kivuliaasta ja seksuaalissävytteisestä menneisyydestään, joka menee hänen sanojensa mukaan jotenkin näin: oli yö ja hän oli yhdentoista kun hänen isänsä horjui humalassa kotiin. Aiemmin illalla hän oli saapunut töistä kotiin jälleen nöyryytettynä ja vihaisena ja lähtenyt baariin iskien nyrkin seinään murtaen nyrkkinsä. Nyt isänsä seisoi hänen ovensa suulla masturboimassa ja aulan valo hänen siluettinsa taustalla oli eroottinen, Suck-Boylla alkoi seistä ja silloin hän tiesi pitävänsä miehistä... Jyrki kyllästyy tarinaan ja iskee Suck-Boyn kasvot pyöreän pöydän kulmaan kuin koripallon ja murtaa hänen jutkunenänsä kesken lauseen. "Hyi vittu!" hän karjaisee, sylkäisee hänen ohimollensa ja alkaa sitten tehdä lähtöä. Eteisessä puettuaan kenkänsä Jyrki vilkaisee Suck-Boytä vielä paheksuvasti ja pudistaa päätään ennen kuin lähtee ovet paukkuen helvettiin.

    Myöhemmin asunnossaan Jyrki saa kuvaviestin jossa on juustonaksu pyörätuolissa. Hän haistaa juustonaksujen löyhkän ja huomaa vieressään pyörätuolin. Inhottava haju vain voimistuu, joten hän pakenee sitä ulos autollensa, astuu sisään ja laittaa nastan lautaan. Hän pysähtyy lähimmän Salen pihaan ja menee ostamaan salkun olutta. Salessa kuuluu hissimusiikki ja kaikki on raikasta ja hehkuu oudosti. 24-päkki Sheriffi-olutta maksaa kolme kissan päätä joten hän ostaa sellaisen. Hän ojentaa kassahenkilölle kolme korttia, joissa on kissan pää, ja saa vaihdossa kaksi punaista marmorikuulaa.

    Liukuovien kylmä vakuumi avautuu ja vetää hänet kaljoineen ulos, jossa hänen autonsa yksikseen seisoo muristen käynnissä. Hän menee autoon ja lähtiessään parkkipaikalta hän avaa haarovälissään olevan kaljan ja osuu katulamppuun, joka ampaisee pimeälle tähtitaivaalle kuin raketti, yhä palavana. Hän jättää kaupungin taakseen, ja kääntyy pitkälle maantielle joka hehkuu taivaan timanttisessa hohteessa. Hän vilkaisee aina välillä autonsa vasemmasta ikkunasta siihen hohteeseen havaiten ilokseen sädetikun lailla valoaan tihkuvan katulampun taivaalla, kiitämässä hänen rinnallaan yöhön.

Veijon ja Pyrrön yhteisessä keittiössä leijuu suitsukkeinen sumu ja tunnelma on rauhallinen mutta enteilee jotain. He istuvat toisiaan vastapäätä keittiön pöydän äärellä ja nauttivat kahvia.

    "Sen yhtiön nimeksi tulis Lani-Ilme Industries", Veijo selittää innostuneena ja elehtii intohimoisesti käsillään.

    "Mitä se Lani-Ilme Industries sitte tekis?" Pyrrö kysyy kurtistaen samalla viekkaasti vasenta silmäkulmaansa, liioitellen englantiaan.

    "Ei sillä oo väliä tässä vaiheessa vielä", Veijo naurahtaa ja katsahtaa sitten lattiaan. "Pääasia että sen yhtiön logoksi tulee mun lani-ilme."

    Veijo hymyilee sielutonta tyhjyyden hymyä, hänen kasvonsa kääntyvät ylösalaisin ja kirkas valkoinen valo syttyy hänen päänsä sisällä polttaen kasvoihinsa kymmeniä ohuita reikiä, joiden läpi valo porautuu jokaiseen suuntaan kuin joukko valkoisia, kiemurtelevia langanpätkiä. Hänen suunsa aukeaa ja vapauttaa valosuihkun joka leviää videopresentaatioksi kaihtimien peittämälle ikkunalle, jonka toisella puolella pikkukaupungin asukkaat todistavat talven ensimmäistä lumisadetta.

    Videokuvassa näkyy skenaarioita jotka vaikuttavat merkityksettömiltä satunnaisuudessaan, ja taustalla kuuluu outoja lauseita.

    Talvinen valojen kartano metsän keskellä... matalia kuiskauksia vihalla ja kiimalla kuusipuiden seinämän takana... vihaiset, syyttelevät kasvot suoltavat paheksuvia kysymyksiä naamalle ja ympäri kehoa... omat tulkinnat käsitteille joita ei selitetä... mitä aiot tehdä elämälläsi? Mikä on kontribuutiosi yhteisöön? Jokainen narsistinen kylmä virne talvisen illan tummansinisessä hämärässä sekoittaa päät numeroillaan...  mikrokosmos täynnä sanoja ja kirjaimia... käsitteitä kirjallisesta ruumiinavauksesta... jokainen kerrottu valhe synnyttää vesikauhuisia rottia limaisena ja majesteettisena... häikäilemätön manipulaatio ja vastakkainasettelu... kylmässä byrokraattien toimistossa raha on liikkeessä ja täyttää päivien todellisuuden... tili näyttää nollaa... onneksi on vitusti kaljaa... oman edun tavoittelu huuhtoo krapulan vatsasta muiden kärsimyksellä... paperijätettä ja hajotettuja punaisia pisaroita unimaailmassa ja vieraissa dimensioissa täynnä elämää... yhteiskunnan horjuvat mekanismit eivät hyväksy ulkoisista tekijöistä riippumatonta onnea... spermaa suihkutettuna tuhansien nyrkkien myrskyssä... väkivaltainen ja kuuma eritteiden spektaakkeli... tajuton huora kylpeneenä kusinen pillu levitettynä pöydälle täyttyy ihmisistä... kuolleet silmät poraavat dokumentteja... sivistyssanat horjuvassa näkökulmassa... vapaus alkaa sisäisesti.

    Sanoja ja kirjaimia horjuvassa myrskyssä kylpeneenä... todellisuuden kylmässä unimaailmassa... tuhansien onnea sekoittaa horjuvat kasvot levitettynä byrokraattien hämärässä toimistossa... häikäilemätön vapaus huuhtoo yhteiskunnan seinämän... krapulan ruumiinavauksesta eritteiden tulkinnat... paperijätettä ja hajotettuja kysymyksiä vatsasta... narsistinen kontribuutiosi synnyttää vitusti rottia pöydälle limaisena ja majesteettisena... kylmä vastakkainasettelu tummansinisessä näkökulmassa täyttyy kuusipuiden kärsimyksellä... illan spektaakkeli metsän ihmisistä alkaa ulkoisista tekijöistä... nyrkkien punaisia kuiskauksia pitää liikkeessä jokainen manipulaatio mikä on muiden vihalla ja kiimalla... kusinen virne näyttää nollaa... omat päät täynnä paheksuvia dokumentteja... valojen huora ostaa spermaa suihkutettuna naamalle ja ympäri kehoa... kuolleet mekanismit suoltavat edun käsitteitä päivien yhteisöön... raha on väkivaltainen ja kuuma numeroillaan joita ei selitetä... onneksi on tili täynnä... kartano höyryä täyttää silmät elämälläsi... jokainen mikrokosmos käsitteille mitä aiot sisäisesti tehdä... tajuton tavoittelu keskellä oman riippumatonta elämää... syyttelevät sivistyssanat eivät hyväksy vesikauhuisia kirjallisesta... talvinen valhe kaljaa kerrottu vieraissa dimensioissa.

    Kuvaruutu hajoaa pieniksi säpäleiksi ja paljastaa peittäneensä Veijon lani-ilmettä...

8

Puhelimeeni on tullut ääniviesti Terolta ja se menee näin: "Jyrki posautti eilen sen auton Salen pihalla olevaan katulamppuun. Sen ohta aukes kalloon saakka..." Teron ääni särkyy hallitsemattomaan nauruun, ja sitten hän ryhdistäytyy ja jatkaa: "Huhhuh... Se sen auto meni täysin lunastukseen ja se on teholla. Sen ohta on tikattu ja se näyttää nyt joltain laukulta..." Tero purskahtaa nauruun taas kerran ja viesti päättyy.

    Illalla - Poreamme Teron maatilalla. Minä, Veijo ja Tero rentoudumme kuplien höyryävässä syleilyssä. Ammeen pohjassa oleva lämmin valo tuottaa aaltoilevan kuvion tähtitaivaalle. Kaukana metsien poikki kulkevalle moottoritielle ilmestyy välillä auton valokiiloja, jotka katoavat sitten vielä kauemmas jättäen kaksikerroksisen omakotitalon ja aaltoilevasti, melkein hypnoottisesti loistavan poreammeen ainoiksi valonlähteiksi hehtaarin säteellä. Pelto avautuu itään hämäränä ja valtavana, ja siellä voi tasaisin väliajoin havaita tummia hahmoja liikkeessä.

    Veijo polttaa jointtia ja sanoo tunteen olevan "Parempaa kuin seksi", kuin kukaan muu ei olisi koskaan nähnyt Trainspottingia. Pyörittelen hänelle ylimielisesti silmiäni niin että hän varmasti näkee sen ja avaan sitten oluen, jonka juon puoliksi yhdellä kulauksella. "Tuola pellolla liikkuu joitaki tummia hahmoja", sanon.

    "Ai neekereitä?", Tero kysyy.

    "Mitä sitte vaikka joku onki neekeri?" Veijo kysyy syyttelevästi. "Ei mua ainakaan haittaa jos toinen on musta?"

    "Ketään ei kiinnosta mitä sää ajattelet, Veijo", sanon yrittäen kuulostaa ystävälliseltä mutta vitutukseni paistaa läpi ääneni voimakkuudesta. Vedän syvään henkeä, ja sitten rauhoitun ja jatkan: "Ei kukaan meistä sanonu että meillä olis mitään ihopikmentiltään meistä poikkeavia ihmisyksilöitä vastaan." Yritykseni muotoilla lause hienoksi saa Veijon hämilleen ja vihaiseksi.

  "Mää en ainakaan tykkää neekereistä..." lausuu Tero kontribuutioksi keskusteluun. "Mää en tykkää neekereistä ollenkaan. Eikä mun tarvikaan. En mää ala niitä tappamaan mutta ei mun niistä tartte tykätä."

  "Ei sun tarttekaan, Tero", sanon hänelle sillä ymmärrän hänen pointtinsa.

  "Mää haluaisin tappaa neekerin", Tero lisää.

    "Kyllä sun tarttee, Tero!" Veijo purkautuu vihaisesti. "Sun pitää tykätä neekereistä tai muuten oot rasisti, niin se vaan menee, niin se yhteiskunta vaan toimii! Mää rakastan neekereitä! MÄÄ RAKASTAN NIITÄ KOSKA NE ON NIIN VITUN MUSTIA!" Sanat syljettynä kylmässä raivossa kuulostavat joltain veriseltä sakramentilta.

Kuvaruutu - Tyhjä luminen kaupunki jossa on taustalla joki, muotoja ja hahmoja välähtää maisemassa tasaisin väliajoin kuin rakeilevat hologrammikuvat. Hologrammi kerrostalosta rakeilee hetken ja ottaa sitten fyysisen olemuksen ja selkeytyy ihmisten kuljettavaksi tähän maailmaan.

    Jyrkin asunnossa - Olohuone on kiiltävän puhdas, ei hiukkastakaan pölyä. Tummansininen kulmadivaanisohva ja jalansija sekä iso taulutelevisio niitä vastapäätä osana kirjahylly-televisiopöytäyhdistelmää – useita kirjoja okkultismista, muinaisista uskonnoista ja rajatiedosta sekä muutama Nalle-Puh-sarjakuvakirja. Kirjarivistä on otettu yksi Nalle-Puh-sarjakuvakirja joka on jalansijalla avattuna. Jyrki on liimannut Nalle Puhin pään tilalle kaikkiin kuviin omat kasvonsa, - sama valokuva kaikissa kuvissa - ja kun kirjaa lukee puoleen väliin saakka, kaikilla muillakin hahmoilla on siitä eteenpäin Jyrkin naama. Viimeisellä sivulla on vain se sama kuva Jyrkin kasvoista koko sivun kokoisena, johon on piirretty tuntemattomia symboleja. Kirjan sivut ovat mällistä tahmeat – Jyrki kuvittelee usein orgioita joissa kaikilla olisi Jyrkin omat kasvot.

    Pyrrö avaa silmänsä. Hän löytää itsensä bokserisillaan roikkumassa käsistään katossa olevasta kattolampulle tarkoitetusta koukusta köyden varassa niin, että hänen kantapäänsä osuvat juuri ja juuri lattiaan – keskellä olohuonetta. Pyrrö tajuaa tilanteen ja hänet valtaa suunnaton kauhu. ”Se oli totta sittenkin”, hän mutisee. "Luulin että se oli vaan jotain sairasta läppää..." Viimeinen asia jonka hän muistaa on hörppy punaisesta kahvikupista Jyrkin ja mustelmilla nenänsä ja silmänalustensa alueelta olevan Suck-Boyn seurassa Jyrkin kämpällä – Pyrrö epäili jo silloin miksi hän halusi kahvitella, mutta hänen epäilyksensä häipyivät kun Jyrki pahoitteli taannoista raivonpuuskaansa.

    Ikkunoista on kaihtimet vedetty ylös, maisema kahdeksannesta kerroksesta on talvinen ja pimeä. Olohuoneeseen paistaa valo keittiön avonaisesta ovesta, jossa Suck-Boy makaa istualtaan uunia vasten. Hänen päänsä on kallellaan ja hänen vatsansa on avattu mattopuukolla, joka on tiputettuna lattialle veren ja sisäelinten sotkuun. Ohutsuoli lähtee narumaisesti vatsa-aukosta ja on ripustettuna hämähäkinseitiksi verhotankoon.

    Jyrki istahtaa pää kipsissä sohvalle ja asettaa kädet selkänojan päälle niin, että hänen hauiksensa näyttävät mahdollisimman kookkailta. Hänellä on musta t-paita joka tiukkuudessaan paljastaa lihakset joista hän on jokseenkin ylpeä - "Mitä järkee on käydä salilla jos niitä lihaksia ei voi sitte esitellä jälkeenpäin kaikille?” Jyrkin voi kuulla toistavan joskus kun puheenaihe kääntyy treenaamiseen.

    Pyrröllä on vain mustat bokserit ja valkoiset sukat jalassaan, laiha kehonsa paljastettuna, kuin holokaustiuhri – luuta ja nahkaa. Päässään hänellä on ne samat pyöreät silmälasit. Ruskeat hiuksensa hän on kasvattanut olkapäille saakka, jotta voisi heiluttaa niitä rock-musiikin tahtiin.

    ”Jyrki, mitä tää on?”, Pyrrö kysyy paniikin vallassa ja itku kurkussa. ”Mää en tunne mun käsiä!”

    ”Ai jaahas, näinpä, heh”, Jyrki tokaisee huomatessaan Pyrrön olevan tajuissaan. ”Sun oli tarkotus herätä vähä myöhemmin, mutta kai me voidaan jo alottaa.”

    ”Jyrki päästä mut jumalauta pois! Sä et ajattele nyt selkeesti. Jyrki! JYRKI!” Pyrrö on joskus kuullut tämän kaltaisen repliikin televisiossa ja ajatteli että nyt olisi hyvä hetki käyttää sitä, tietenkin muokattuaan sitä ensin olosuhteisiin sopivammaksi.

    Jyrki katsoo Pyrröä hetken hymyillen sieluttomasti kuin vammainen ja kertoo tilanteen. ”Se ei ihan toimi sillä tavalla, mutta mää lupaan että sää pääset pois, pois tästä maailmasta. Sää pääset kaatopaikalle sitte ku oot kuollu, mätänevä ruumis ilman kyrpää. Oot kunnia-asemassa, oot ensimmäinen mies jolle oon tehny tän. Aiemmin oon vaan tykänny leikata huorien pilluja irti.”

    Jyrki osoittaa seinälle jossa on taulu johon on naulattu irti leikattuja vaginoita, leikattuna irti välilihasta ja revitty sitten väkivaltaisesti irti niistä roikkuvista ihonriekaleista päätellen. Veri on pesty niistä pois ja osa niistä on tuoreempia kuin toiset jotka ovat kuivia ja hilseileviä – noin kaksikymmentä irti leikattua vulvaa valkoisella kankaalla joka on kehystetty hopeisilla, koristeisilla raameilla. Nähtyään tämän Pyrrö alkaa yskiä ja rykiä kunnes oksentaa. Jyrki katsoo Pyrröä ja sanoo leikillään: "Älä selitä ettet tykkää” ja virnuilee. ”Eiku niin joo sää olitki homo! Hehehe!”

    Kun katsoo Jyrkin taideteosta tarkemmin voi huomata sen olevan yltä päältä kuivuneessa siemennesteessä, kuivuneita valkoisia tahroja ammuttuna viimeiseksi silaukseksi groteskia taideteosta kruunaamaan, palanen taiteilijaa elämässä teoksensa pinnalla.

    "Mää en oo homo! Suck-Boy on!" Pyrrö tunnustaa ja vilkaisee keittiöstä kantautuvaa valoa. "Ja mitä sää menit sille tekemään? Sehän halus vaan lutkuttaa tiensä Hollywoodiin ja tuntea isänsä hengityksen vielä kerran sen iholla.."

    Jyrki ei reagoi Pyrrön puheeseen mitenkään vaan poistuu olohuoneesta jättäen hänet hetkeksi yksikseen roikkumaan. Pyrrö kuulee työkalujen kolinaa komerosta kunnes se lakkaa ja Jyrki tulee takaisin pensassaksien kanssa ja polvistuu ilmeettömänä Pyrrön eteen vyötärön korkeudelle.

    Kun Jyrki repii Pyrrön bokserit alas, Pyrrö on niin peloissaan ettei kykene enää kontrolloimaan virtsarakkoaan ja alkaa suihkuttaa kusta Jyrkin naamalle, paidalle ja käsille.

    Jyrki tarttuu Pyrrön kullista kiinni ja tukkii vuodon. Hän yrittää varovasti asettaa saksia kullin varrelle mutta Pyrrö alkaa potkia ja osuu polvellaan Jyrkiä naamaan.

    Pyrrö riuhtaisee itsensä vapaaksi koukusta ja ryntää äkkiä kohti ulko-ovea sukat jalassa ja puolialastomana. Jyrki huutaa Pyrrön perään. ”Vitun venäläinen paskakasa!”

    Pyrrö avaa oven ja saapuu rappukäytävälle. Ei aikaa hissiin, täytyy juosta portaita pitkin, mutta portaikko on liukas.

    Pyrrön jalka lipsahtaa ensimmäiseltä askelmalta ja hän liukastuu ja iskee takaraivonsa portaan kulmaan – sitten hän valuu hitaasti portaat alas portaikon keskitasolle velttona ja elottomana.

    Jyrki tarkistaa eteisen peilistä sideharson koristaman kampauksensa ja hymyilee kuvalleen itserakkaalla tavalla, minkä jälkeen hän menee ovesta rappukäytävälle ja huomaa alas menevien portaiden toisessa päässä makaavan Pyrrön. Hän kävelee portaat alas, nostaa Pyrrön harteilleen, palaa asuntoonsa ja viskaisee tajuttoman Pyrrön niskat edellä aulan lattialle.

    Jyrki palaa sulkemaan asuntonsa oven, mutta huomaa vastakkaisessa asunnossa käytävän toisessa päässä asuvan vanhan naisen katsovan häntä siristelleen vanhoja, heikkoja silmiään.

    Vanha nainen nostaa kaulastaan roikkuvat valkosankaiset silmälasit silmilleen ja näkee Jyrkin kävelevän häntä kohti rauhallisena ja ilmeettömänä.

Joulun värit roiskuvat ympäri kaupunkia ripustettujen valojen loisteessa, ja Suomen kansa on asettumassa kotinsa lämpöön odottamaan tähtivauvan syntymää. Veijo näkee unta jossa hän on Jeesus. Hänellä on tonttulakki ja hän rentoutuu kynttilöin valaistussa kylpyammeessa joka on täynnä lämmintä valtimoverta. Jeesus-Veijo nousee punaisesta kylvystä ja menee alasti kaupungille, jossa kaikilla vastaantulijoilla on hänen naamansa, ja tämä saa lämpimän hymyn hänen kasvoilleen, eikä hänellä ole kylmä tai turvaton olo, koska kaikki muut ovat hän itse.

    Itsenäisyyspäivä. Juomme viskillä terästettyä glögiä ja kaljaa ja Veijo on hyvässä nousuhumalassa. Hän alkaa selittää miten otti Jeesuksen sisäänsä ja puhdistui tämän veressä.

    "Halusitko sää sitä vai tuliko se sun sisään väkisin?" Tero kysyy aidosti kiinnostuneena, mutta Veijo ei ymmärrä kysymystä.

    Olen havainnut joidenkin kääntyvän Jeesuksen puoleen jotta saisivat syntypukin omalle mädäntyneisyydelleen sekä uskonnollisen, vakuuttavan pohjan valheilleen, kun ne alkavat tulla ihmisten valoon. Näin kaiken voi vierittää pahoille voimille ja jonkinlaisen henkisen koettelun piikkiin. Teron täti on Teron puheista päätellen tällainen ja Tero havaitsee yhtäläisyyksiä Veijon ja Unny-Tattyn pyhässä omahyväisyydessä.

    Unny-Tattyn perintöraha on ainut asia mikä on tähän asti estänyt häntä tippumasta jyrkkiä portaita alas ja taittamasta selkärankaansa poikki, mutta nyt hän on alkanut kiristämään sukulaisiaan, heiluttamaan perintöään heidän kasvoillaan kuin kuollutta rottaa. Niinpä Teron ja hänen perheensä tunnetila on alkanut kiristyä hiostavasta ärsyyntyneisyydestä aina vihaan saakka.

    Mutta kuka tietää mitä Veijo on sitten lopulta vailla? Huomiota? Rahaa? Pillua?

    Minä ja Tero olemme itsekkäitä ja epäsosiaalisia paskoja mutta emme esitä mitään muuta tai peittele paskaa luonnettamme. 

    Voihan toki olla että tällä kertaa Veijo on tosissaan, ehkä hän todellakin kokee syntyneensä uudelleen jonkin pyhän, suuren ja voimakkaan puhdistavassa kasteessa. - Just joo vittu...

    Veijo asettaa kädet asiallisesti pöydälle ja katsoo meitä ikään kuin säälivästi. "Pojat, ehkä teijän pitäs lopettaa tuo juominen", hän sanoo toteavaan, huokailevaan sävyyn ja havaitsee vihaiset katseemme. "Ja arvostaisin kovasti sitä jos tästä lähin ette sanois mua enää Veijoksi vaan Jeesukseksi tai Pelastajaksi.."

    "Eei.." Tero sanoo pettyneenä Veijoon, imitoiden tämän ylimielistä, sääliksi naamioitua paheksuntaa. "Mää en aio kutsua sua sillä tavalla."

    "Mää myöskään en aio kutsua sua sillä tavalla, Veijo", saan vasta Teron jälkeen sanotuksi ja yritän kuulostaa hieman ystävällisemmältä. "Mää en.. mää en vaan pysty.."

    Veijo jähmettyy vihaiseen ilmeeseen kuin patsaaksi purren hampaitaan yhteen, melkein halkoen ne rikki, ja hänen ohimoissaan sykkii ja jyskyttää kun hän tuhisee kiivaassa vihassa jonkin aikaa, minkä jälkeen hän rynnii ovesta ulos ja me nauramme hänelle. Sitten poltamme jointin ja puheenaiheemme muuttuvat synkiksi ja absurdeiksi, jolloin Millenium-Pyrrö ilmestyy meille. Hän on pelkkä naama joka levitoi metrin korkeudella ja tihkuu valkoista valoa - Pyrrön henkinen olemus meidän silmin.

9

Pyrrön musta varjo muodostuu Pelon viinintummalle taivaalle. Taivaalta korkeuksista laskeutuu varjon pään kohdalle valkoiset hohtavat kasvot vääristyneeksi venyneessä virneessä, Millenium-Pyrrö.

    Jouluaaton aamu. Aurinko paistaa kirkkaana ja puut ovat huurteessa, kuin kolmiulotteiset piparkakut tomusokerilla kuorrutettuina. Veijo astelee Suvin natisevalle kuistille ja vetää pari kertaa syvään henkeä, kunnes hänen ilmeensä hiljalleen muuttuu lani-ilmeeksi ja hän uskaltautuu pimpottamaan. Oven takaa alkaa kuulua askelten kopinaa joka voimistuu ja lakkaa, ja sitten ovi aukeaa. Suvi on pelkät pikkuhousut yllään ja hänen takanaan seisoo iso tummaihoinen mies joka puristelee ja hieroo Suvin löysähköjä tissejä ja pyörittee hänen nännejään sormillaan, jotka ovat kämmenten puolelta vaaleat. "Kuka tää mies on?", Veijo kysyy monotonisella äänellä, yhä sama ilme kasvoillaan.

    "Tässä on Neekeri-Bob", Suvi esittelee ja siirtyy pois alastoman, suklaisen miehen tieltä.

    "Mina ei Bob?" mies vastaa. "Mina Zahir?"

    "Sää oot Neekeri-Bob", Suvi vahvistaa ja painottaa sanomaansa nyökkäyksellä. Zahir-Bobin anatomiaa peittää punavalkoinen lahjapaketti, jonka sisään elin on reiän kautta työnnetty. Suvi ei voinut kuvitellakaan parempaa joululahjaa.

    Veijolla on yhä lani-ilme ja hänen olemuksensa alkaa rakeilla kuin putkitelevision kuvaruutu, kunnes se katoaa näkyvistä.

    Veijon varjo ilmestyy Pelon Taivaalle Pyrrön rinnalle ja lani-ilme laskeutuu sen kasvoiksi. Aattoiltana Veijon voi nähdä levitoimassa öisellä tähtitaivaalla merkillisessä kulmassa, melkein ylösalaisin.

Herään noin kello 14. Makaan kyljelläni säkkituolilla ja oksennuslammikko makaa osittain kuivuneena pääni vieressä kuin lohikäärmeen sapekas henkäys. Mutta mikä tuo haju on? Se on vastenmielinen. Tuleeko se minusta? Se tulee. Se haju tulee minusta ja olen kuvottava. Olen paskantanut housuuni ja pakarani ovat liimautuneet kiinni toisiinsa siitä paskasta.

    Täytyy mennä pesulle, mutta sitä ennen tarkistan jääkaapin, jossa onnekseni on vielä neljä avaamatonta kaljapulloa, joista nappaan yhden ja avaan hampaillani. Sylkäisen pullonkorkin lavuaariin samalla kun litisevä rytmi perseestäni tahdittaa askeleeni kohti kylpyhuonetta, ja pystyn muodostamaan loogisia ajatuksia vasta kun kultainen hapokas olut virtaa jälleen kylmänä vatsaani ja krapulainen olo häviää hiljalleen jonnekin, vain tullakseen myöhemmin takaisin, mikäli kaljat loppuvat. 

    Suihkusta päästyäni, ja heitettyäni tahritut bokserini häpeissäni roskiin, huomaan kuinka joka puolella asuntoa on pieniä paperinpaloja pilkotuista muistiinpanoista, joista olen kännipäissäni yrittänyt kasata järkeviä ja vähemmän järkeviä runoja.

    Täytyy hakea vielä kaupasta 12-päkki Olvia ennen kuin darra tulee takaisin sekä gramma kukkaa, jonka avulla pyrin kukistamaan taas kerran kaljapirun joka minua piinaa ja korjaamaan sen aiheuttaman fyysisen ja mentaalisen tuhon.

    Saatuani darran muutamalla kaljalla jokseenkin kuriin kykenen kävelemään kauppaan ja kello on puoli kuusi. Aurinko paistaa huurteisessa talvessa pilvettömällä taivaalla, jonne alkaa muodostua nestemäinen, aaltoileva ympyrä joka leijuu hiljalleen auringon eteen linssiksi ja muuttaa sen valon hämäräksi ja kirjavaksi liejuksi, joka uiskentelee ja tanssii lumihankien päällä kuin öljy vesilammikossa. Kaupunki on tyhjillään ja kuusipuiden takana kaukana näkyy sumuisena jättimäinen kalan pyrstö joka katoaa horisontin taa niin hiljaa että sen voisi luulla olevan jähmettyneenä paikalleen ellei sitä jää tarkkailemaan hetkeksi. 

    Ostan mäyräkoiran sijasta kontin ja palaan asunnolleni. Laitettuani kaljat pakastimeen hetkeksi viilentymään vilkaisen kalenteria ja vasta nyt huomaan että on jouluaatto.

    Henkilö joka tuo minulle puolilta öin gramman höyryä huomaa minun olevan jo mukavassa hiprakassa ja jää kämpilleni roikkumaan mitä ilmeisimmin siinä toivossa että saisi pummittua minulta alkoholia, röökiä, savuja tai rahaa. Kun promillemäärä kasvaa veressäni myös vieraanvaraisuuteni ja ystävällisyyteni lisääntyy, eikä minua erityisemmin enää haittaa se, että porukkaa alkaa valua asuntooni, vaikka sisäiset maailmamme eivät tule koskaan kohtaamaan. Huumeet ovat ainoa asia joka meitä yhdistää.

    Nämä tyypit jauhavat äänekkäästi pöydän ääressä siitä, kuka on kadulla kova jätkä, mitä joku kova jätkä on tehnyt, kuka ei ole kova jätkä ja miten joku on kovempi jätkä kuin joku toinen. He laittavat kaiuttimista soimaan masentavaa, paskasti miksattua suomalaista räppiä, jossa valitetaan kommandopipo päässä siitä miten yhteiskunta on paska, miten kaikki on yhteiskunnan syytä ja kaikki ongelmat löytyy oman itsen ulkopuolelta, siitä miten naiset ovat huoria joiden pillu haisee ja miten nokitetaan kokkelia ja piriä ja naurahdetaan ylimielisesti, mielissään omasta nokkeluudesta: "HÄHÄ!"

    Toinen ihmistyyppi, jos ihmiset haluaa jaotella sillä tavalla, on itsesäälissä rypevät autistit joiden verbaalinen anti koostuu meemeistä ja muusta internetin roskasta.

Joulupäivä. Suvi kävelee aamutakki yllään pihatietään pitkin hakemaan postinsa, ja avatessaan postilaatikon hän löytää valkoisen lahjapaketin jossa on valkoiset nauhat solmittuna kiharaiseksi, kukanmuotoiseksi rusetiksi. "Onkohan se Neekeri-Bobilta?" Suvi miettii ja ravistaa pakettia. "Täällä on jotain pehmeetä..."

    Suvi kävelee takaisin sisään kantaen pakettia ja piereskellen. Pierut ovat äänettömiä ja tulevat ulos helposti ja vaivattomasti, sillä hänen persereikänsä on vasta palautumassa normaaliin tilaansa Zahirin tumman, yksisilmäisen boan rektaalisesta venytyksestä.

    Suvi asettaa lahjapaketin keittiönsä pöydälle höyryävän kahvikuppinsa viereen, ja hakee olohuoneen sohvalta tyynyn tuolille jolle hän istuutuu varovasti irvistäen. Hän katsoo hetken pakettia ja puree huultaan, kunnes ei voi enää vastustaa kiusausta. Hän ottaa keittiön laatikosta Fiskarsin oranssit, jykevät sakset, katkaisee koristenauhat paketista ja nostaa kannen sivuun. Paketista paljastuu valokuva Veijon lani-ilmeestä, ja kun Suvi ottaa sen pois, alta paljastuu Veijon irti leikattu kyrpä. Punaisia tahroja ja sormenjälkiä paketin valkoisilla seinämillä. Mulkku on leikattu puoliksi hyvinkin kirurgiseen tyyliin, mutta sitten riuhdottu irti niin, että toiselle puolen on jäänyt pitkulainen ihonriekale jossa on muutama munakarva.

    Suvi alkaa vapista ja ryntää vessaan oksentamaan. Sitten hän alkaa muistella erästä kokemusta jonka hän ja Veijo joskus jakoivat.

Veijolla on apinanaamari ja Suvilla myös, mutta hieman erilainen. He ovat alasti, kuten myös kahdeksan muuta jotka täyttävät hienostuneen, vanhanaikaisen huoneen, jonka keskellä on iso illallispöytä, jonka äärellä he odottavat, johon yhden alastoman miehen naama sitten lyödään väkivaltaisesti niin, että hänen nenänsä voi kuulla rusahtavan poikki. Kun häntä otetaan hiuksista kiinni ja hänen kurkkunsa viilletään auki, veri joka alkaa valua kuin hanasta täyttää puolilleen ison valkoisen kulhon, johon vieraat alkavat kastella sormiaan. Verestään tyhjennetty ruumis vedetään hiuksistaan ovelle niin, että haava hänen leikatussa kurkussaan repeää auki vielä hieman ja hänen päänsä on nyt puoliksi irti.

    Jäljelle jäävät vieraat alkavat hieroa verta sukupuolielimiinsä ja välillä joku nuolee sormiaan ekstaasissa, juovuksissa kuolemasta. Tämä on nautintoa jota ei sallita kaikille.

Yaman suomut ovat kolossaalisia harmaita vuoria, ja niissä suomuissa on huurteita. Nämä huurteet ovat teräviä seinämiä timantista, joiden pinnalla galaksien tuhannet auringot kiteytyvät valossaan Yaman, jättimäisen Kuoleman Piraijan kiemurrellessa kohti Linnunrataa. Yamalla ei ole silmiä, vain kaksi pimeää kraatteria niiden tilalla.

    Saapuessaan kotigalaksiimme se raapaisee evällään Marsia sekä Venusta, ja tämä aiheuttaa muutoksia planeettojen magneettikenttiin, ja hetken koko galaksi välkkyy punaisena ja vihreänä.

    Jyrkin asunnossa leijailee bensan miellyttävä katku, ja lattialla ja seinillä on läikkiä siitä bensasta, eikä Jyrki voi olla havaitsematta sitä symboliikkaa, kuinka hän on vuosien ajat ajanut autollaan kaupungista toiseen paeten syntejään, paeten omia todellisia kasvojaan. Nyt olisi taas kerran lähdön paikka.

    Suck-Boy on ottanut sinertävän sävyn ja ikävän löyhkän punaisessa lammikossaan sisäelinten ja suolistostaan evakuoituneen paskan seassa. Pyrrö makaa aulassa taittuneena luonnottomasti taaksepäin kuin skorpioni, ja hänen selkärankansa on katkennut kahdesta kohtaa, mikä on tullut siitä kun hän iskeytyi niskat edellä kulmaan, jossa lattia ja seinä yhdistyvät. Hän herää tajuihinsa noin kymmenen minuutin välein ja haukkoo korisevalla äänellä happea jonkin aikaa kunnes menettää tajuntansa kivusta.

    Viimeisimmän saaliinsa, makuuhuoneessa kyljellään makaavan naapurin vanhan leidin oikeanpuoleinen silmä on leikattu irti, ja optinen hermo roikkuu hänen poskellaan kuin mato, ja silmäkuopasta valuu muutama pisara siemennestettä kyynelen tavoin.

    Jyrki raapaisee tulitikun ja pudottaa sen lattialle. Liekit nousevat kuumana ja heijastuvat hänen kylmästä, määrätietoisesta katseestaan kun hän heiluttelee käsiään hetken kuin kapellimestari, kunnes kyllästyy ja häipyy, ja ovi sulkeutuu hänen takanaan. On aika vaihtaa maisemaa. Ja nimeä. Ja varastaa uusi auto.

10

Silmäluomien pimeällä taustalla alkaa tuntua hopeisena hehkuva shokeeraava näky... tämän jälkeen kun jokainen osa kehosta hajoaa pieniksi mustiksi palloiksi näen hämärän ikkunan läpi seinän taakse... huomaan ihmisen mustan varjon... tämä musta varjo unen rajamailla, toisin päin oman itsensä vierellä katsomassa minua... sillä aika ja paikka on pehmeää vahaa syvän rennossa tilassa ja voi jatkua loputtomiin... ja liikkuminen erilaisten menetelmien avulla, joista yksinkertaisimmassa vain kierähdetään leijumaan ympäri huoneistoa ja huomataan makoilevansa ympäri kehoa... ja kun makaan sängylläni ja alkavat kirkkaat välähdykset, hahmo tajuaa paljastuneensa... joskus se taas estää minua irtautumasta... joskus se lyyhistyy maahan makaamaan... joskus se katoaa useita kertoja kuin strobovalo... lanka yhdistää fyysisestä kehostaan pieniä ja isoja värähdyksiä, joiden aikana on mahdollista irtautua tässä vaiheessa hereille... astraalitasolla tämä tapahtuu ajattelemalla käsitteitä lammikoksi... monet jotka jäävät hereille, eivät voi sulaa fyysisestä kehostani astraalitasolle, olla säpsähtävät... ole hitaasti, tämä ja se on toistunut... säikäyttää minut, fyysisen kehon ja astraalikehon ja katoaa mustaksi... joskus makaan yksinkertaisimmassa tilassa katsomassa huoneistoa joka on vahaa... näen välähdyksiä syvän pimeällä taustalla... hereille jäävät eivät ole silmäluomien ikkunan tasolla käsitteitä, sillä shokeeraava näky säikäyttää itsensä hämärän maahan... jokainen kertoja ja paikka ja hahmo ja seinän toistunut hahmo ja unen musta osa ja mustiksi säpsähtävät välähdykset, joiden taustalla menetelmien hehkuva lanka.

Loppumaton pikimusta asfalttiaukio paksussa sumussa kirkkaan taivaan alla. Ilma on raikas ja oloni on rauhallinen, mutta vatsanpohjassani on tämä tunne, tämä paine, kuin musta lätäkkö joka hengittää ahdistuksen ja hiipivän pelon höyryä verenkiertoon ja lihaksiin. Voimistuva pelko valuu ryöppyinä vatsasta jalkoihin tehden ne hyytelöksi.

    Yritän visualisoida lammikon vatsani pohjalle ja hahmottaa kuvan joka heijastuu sen pinnasta. Tämä asfalttiaukio on tämä tunne ja tämä lammikko.

    Lasken katseeni asfalttiin, ja edessäni makaa A4-muovikotelo ja kaksi kananmunaa joihin on piirretty tussilla silmät. 

    Horisontin pimentää suuri silmä ja katson nyt lammikkoa kaukaa ylhäältä päin, ja olen se suuri silmä. Asfalttilammikolla kelluvat muovikotelot tuovat mieleeni peruskoulun ja sen aikaiset julmuudet. Härö…

    Sitten jokin outo mielikuva puuvillasta. Musta puuvillakudos alkaa ottaa kosteutta. Kosteus kulkee puuvillaan verta sykkivästä, tukkimattomasta amputaatiohaavasta joka vapauttaa verta noin kahden sekunnin välein muodostaen puuvillaan ympyrän muotoisen läntin.

    Herään darrassa ja muistissani on muutaman kuukauden aukko. On pääsiäinen enkä muista uudesta vuodesta eteenpäin mitä on tapahtunut.

    Kaljalänttejä ja tyhjiä pulloja on ympäri kämppää ja tilini näyttää nollaa. Talven tapahtumat alkavat kummuta mieleeni ahdistavina takaumina, kun havaitsen ympäristössäni visuaalisia ärsykkeitä jotka muistuttavat niistä ja aivot alkavat kutoa assosiaatioitaan. 

    Katson luonnoslehtiötä joka makaa pöydälläni ja siihen on piirretty ristiinnaulittu pääsiäispupu, joka paskantaa munia joista kuoriutuu Jeesuksia. Piirroksen alakulmassa on internet-osoite, ja kun syötän sen selaimeen, saavun Veijon tekemään blogiin jonka banneri on se samainen kuva. Blogin nimi on "Rationalisointia siitä miten vika on muissa ja minä olen uhri". En jaksa vaivautua lukemaan sitä. Kusipää idiootti varasti taideteokseni ja käyttää sitä omanaan.

    Keittiössä ikkunalaudalla on Jyrkin minulle lähettämä punaisella sametilla vuorattu pieni puinen rasia jossa on ihmissilmä.

Tämä tapahtui pari päivää ennen uutta vuotta.

    Taustalla soi jotain raskasta bluesrockia kun väsään jointtia hörppien kaljaa. Tero lätkäisee kaksitoistasivuisen A4-paperinipun pöydälle ja väsäämisalustaksi taittelemani paperiarkki keinuu hetken kuin vene. Pyöräytettyäni jointin valmiiksi huomaan nipun olevan muovisessa läpinäkyvässä kuoressa joka tuo mieleeni peruskoulun monisteet. Tero on lukenut kirjoittamani tarinan ja istuutuu pöydän äärelle antamaan palautetta jota en pyytänyt.

    Hän ottaa tuolilla mukamas asiallisen asennon, asettaa kyynärpäänsä pöydälle, huokaisee jollain pettymystä imitoivalla tavalla ja aloittaa: "Sää oot puhunu tästä sun tarinasta jo useempaan otteeseen ja sitte ku mää viimeinki luin sen olin totta puhuen melko yllättyny." Hän tutkii reaktiotani, joka on juuri avatun kaljan kiskaisu yhdellä kulauksella miltei tyhjäksi. Hän jatkaa: "Tää teksti, vaikkaki ihan hyvin kirjotettu, oli ajoittain tosi epäselvä, ja rehellisesti sanottuna tää ei oo alkuunkaan hyvä tarina. En suosittele jatkamaan tän kirjottamista, teet ittes vaan täysin naurunalaiseksi kirjottamalla tätä.. ellet sää sitte halua että sulle nauretaan, ellei tää oo jotaki sun masokismia. Ja tää on sitte vaan mun mielipide." Hän vilkaisee tekstinippua, virnistää ja jatkaa vielä: "Ja tää tapa millä sää kirjotat itestäs jonain kauhuvisioiden riivaamana selvännäkijänä samalla ku kaikki muut on typeriä luusereita.. no.. tää on vaan noloa…"

    Alan vapista ja haen jääkaapista uuden kaljan. En voi käsitellä tätä juuri nyt.

    Ovikello soi kolme kertaa nopeaan tahtiin, kahva loksahtaa alas ja ilmanpaine tuo mukanaan Veijon, joka on kalpea ja sekava ja horjuu. "Veijo", sanon kun olen havainnut hänen ikävän tilansa. "Onko kaikki ookoo?"

    Veijo luo katsekontaktin pelottavan äkillisellä tavalla ja hymyilee, mutta hänen pelokkaat, kiiluvat silmänsä paljastavat hymyn epäaitouden ja huokuvat jonkin sortin eksistentiaalista tuskaa. Hän ei vastaa mitään, vaan istuutuu säkkituolille oudolla, varovaisella tavalla. "Pyrrö on kuollu", hän saa viimein sanotuksi.

    "Aijaa, hmh", vastaan välinpitämättömästi ja avaan kaljan. "Tero, laita soimaan Entrails Ripped From Virgin's Cunt".

    Ilta jatkuu ja Veijo näyttää hetki hetkeltä huonommalta. Hänellä on suuri märkä läikkä collegehousuissaan haarovälin kohdalla ja hän makaa säkkituolilla tuupertuneena. Läpsimme hänet hereille ja soitamme hänelle ambulanssin.

    Loppuillasta olemme sekaisin ja saamme idean laittaa death metalia soimaan mykistettyjen videoiden taustalle. "Laitetaan soimaan Fucked With a Knife samalla ku näkyy Pyrrön naama ja sen silmissä on raksit", Tero ehdottaa.

    "Kuka vittu on Pyrrö?" kysyn.

    "Me tarvitaan joku uus Pyrrön tilalle, vaikka Härö."

Seuraava iltapäivä, krapula ja ahdistus.

    Näkökenttäni keskelle alkaa hiljattain avautua punaista valoa höyrymäisesti vuotava halkeama, josta alkaa ryöpytä punaisia perhosia. Suljen silmäni ja yritän saada mieleeni usein visualisoimani asfalttiaukion taivaalla. Kuvittelen asfaltin alleni, mutta sen sijaan, että tuntisin raikkaan tuulenvireen, tunnen vain hiostavaa kuumuutta, ja näen edessäni vain harmaata sumua ja vasemmalla puolellani seinämän, jossa on kolme ovea joissa kaikissa on tekstiä.

    Ovi 1 - "Asiat joita et tiennyt tietäväsi" - Avaan oven. Kuva sumenee ja selkenee. Nettikasinon värikkään peliautomaatin linjat pyörivät ja raha häviää hiljattain mutta varmasti. Tero käy stressaantuneeksi ja vaihtaa panokseksi euron kun saldoa on jäljellä enää kymppi. Linjat rymisevät, euro katoaa toisensa perään ja muutamassa sekunnissa saldo on jo nollassa.

    Tero jää katsomaan vapisten tietokoneensa näyttöä ja alkaa kuulemaan arabien mölinää jostain kaukaisuudesta. Hän silti tiedostaa täysin, etteivät äänet hänen päässään, eikä hänen vahvistusharhansa siitä, miten maahanmuuttajat imevät hänen rakkaan Suomenmaansa rahatissiä, poista sitä faktaa että hän itse talletti häviämänsä rahat nettikasinolle eikä voi syyttää siitä muita kuin itseään. Hän kärsii siinä totuudessa, joka alkaa ryöpytä hänen mieleensä jälleen kerran ajatus toisensa jälkeen. Ikävä lapsuusmuisto saa jälleen kerran hänestä otteen. 

    Hän näkee häiriintyneen kuvanauhan tätistään, Unny-Tattystä, joka tuli videokameran kanssa ja burkaan pukeutuneena hänen huoneeseensa mukanaan neljä suklaista komistusta. Elämänsä aikana Unny-Tatty kokeili useita eri uskontoja ja ideologioita ennen kuin löysi rauhan ja ilon Saatanassa. Tavattuaan tumman arabiherrasmiehen ja vaihdeltuaan ajatuksia ja eritteitä tämän kanssa hän kääntyi islamiin ja koki että joka ikisen muunkin ihmisen tulisi, tai hän ei olisi tyytyväinen. Teron traumaattinen muisto on mustavalkoinen ja ajan vääristämä ja hän muistaa vain Tattyn, videokameran ja neljä varjoa jotka kiersivät ympäri hänen huonettaan, sekä pelon ja vihan joka tuota muistoa väritti.

    Hetken kuluttua Tero rauhoittuu ja pystyy ajattelemaan hetken selkeästi. Hän soittaa minulle ja lainaa minulta satasen jota ei koskaan maksa takaisin. Hänellä on muistiossaan lista tekosyitä kykenemättömyyteensä maksaa velkojaan. 

    Kuva sumenee taas.

    Kuva selkenee taas ja se on näkymä Suck-Boyn lapsuuden räkäisestä kerrostalokolmiosta, jonka ikkunasta hän ja hänen pikkusiskonsa katsovat pelokkaana ulos tietäen, mitä on tuleva. Heidän isänsä horjuu pihatietä pitkin kohti kerrostalon alaovea, ja hänen olemuksestaan paistaa taas kerran se nöyryytys jota hän töissään joka arkipäivä kokee, se sama nöyryytys jonka hän lapsiinsa toistuvasti purkaa.

    Tullessaan ryminällä Suck-Boyn ja hänen siskonsa huoneeseen hän sanoo sen saman iskulauseen alkusoittona kivulle ja häpeälle: "NONIIN LAPSET! AIKA LAITTAA HANSKAT RÄPYLÄÄN!"

    Kohta hänen nyrkkinsä on survottuna itkevien, huutavien sisarusten aukkoihin, ja seuraavana päivänä isä vie lapsensa jäätelölle ja kuiskaa heille: "Eihän sitte kerrota äitille siitä eilisestä? Teijän pitää ymmärtää että eilen te ette ollu Te, te olitte Hanskat."

    Ja takaisin sumuiselle asfalttiaukiolle.

    Ovi 2 - "Paikat joissa olet käynyt" - Oven avauduttua saavun tontille ensimmäisestä muistostani. Pystyn kulkemaan paikoissa joissa olen vieraillut, mutta kun yritän avata tuntemattoman oven tai kulkea tietä pitkin paikkaan jota en ole silmilläni havainnut, eteeni avautuu pelkkä musta tyhjyys johon putoan ja olen taas oven edessä asfalttiaukiolla.

    Ovi 3 - "Pimeä Oulainen" - Kotikaupunkiani peittää paksu harmaa sumu, ja kulkiessani kosteaa katua pitkin en tunnista vastaantulijoiden kasvoja, ne ovat sumeita ja vääristyneitä. Mätä löyhkä leijuu ympäristössä ja luonto on kuivaa ja kuihtunutta, puut ovat kuin luurankoja ja kuolleet kasvit horjuvat masentuneena olemattomassa tuulessa.

11

Härö oli kalpea ja karvainen ja haisi pahalle, eikä hänellä ollut juuri ystäviä. Siispä hän oli ylä-asteella sopiva kohde minulle ja Terolle.

    Juttelin Härön kanssa lonkeropornosta ja muusta mukavasta koulun käytävällä kunnes näin Teron tulevan englanninluokan lasiovesta. Lopetin sekunnin murto-osassa ystävällisen esitykseni ja tönäisin hänet seinää vasten. Sitten huitaisin häneltä ilmat pihalle alakoukulla solar plexukseen ja hän kaatui lattialle vatsaansa pidellen ja haukkoen happea. Aloimme potkia Häröä vatsan ja pään seudulle, sitten sylkäisimme hänen päälleen ja lähdimme röökille jättäen hänet kivuissaan makaamaan. Härö ei koskaan itkenyt, mutta tiesimme käytöksestämme koituvan hänelle traumoja, jotka värittäisivät hänen tulevaisuutensa synkän harmaaksi, mutta emme välittäneet. Totta puhuen koimme että hänen tulisi kiittää meitä, näytimmehän hänelle maailman julman todellisuuden.

    Härö tapasi Veijon Suomen Armeijassa, jossa he nukkuivat samassa tuvassa ja jakoivat monia tarinoita ja kokemuksia. He olivat uuvuksissa rankan päivän jäljiltä ja kaipasivat kotiin, jossa heitä molempia odotti tyhjyys ja epätoivo. He katsoivat toisiaan syvälle silmiin vastakkaisilta sängyiltä ja juttelivat yhteisistä tuttavistaan. "Ne on itsekkäitä, juonittelevia kusipäitä jotka puukottaa toinen toistaan selkään heti ku silmä välttää", Veijo avautui.

    "Muistan heidät varsin hyvin", Härö vastasi matalalla ja monotonisella tavalla. "Mutta ei mietitä heitä nyt."

    "No eheei!" Veijo hörähti hänelle tuttuun idioottimaiseen tapaansa. "Tehdään mieluummin se meidän juttu."

    Härö tuhahti ja asettui kontalleen natisevalle sängylle keskittynyt ilme kasvoillaan. Veijo asettui hänen taakseen ja laski bokserinsa.

    Nyt Härö on seurassamme Teron maatilalla ja syötämme hänelle päihteitä, kunnes hän sammuu. Hän on tuonut mukanaan punaisen laukun. Punainen väri tuo aina mieleeni jotain alkukantaista johon liittyy veri.

    "Härö joi jonku kymmenen beeriä ja poltti parit savut jointista niin se sammu. Vittu mikä lightweight!" Tero naurahtaa.

    "Kaikki on lightweightejä meihin verrattuna, mutta en tiiä onko se mikään ylpeilyn aihe", vastaan hänelle.

    "Muistakko miten se ylä-asteella aina jankkas miten siitä joku päivä tulis joku kuuluisa poliitikko? Kuka vittu haluaa muutenkaan olla poliitikko?"

    "En kyllä tiiä… aika moni vissiinki haluaa siihen kansainvälisen eliitin pedofiilirinkiin jossa Slick Williekin pääsi 'aterioimaan', niin sanotusti."

    "Onko sulla vielä se silmä?" Tero kysyy.

    Kaivan taskustani rasian jossa silmä on ja heitän sen hänelle. "Siinä, en mää sillä mitään tee."

    Tero avaa rasian, ottaa sieltä silmän ja puristaa sen sormiensa välissä mössöksi. Se vapauttaa löyhkän, joka tuo mieleen mädäntyneen kalan jossain kusisessa viemärissä. "Hyi vittu!" Tero huudahtaa kuvotuksissaan, menee vessaan vetämään murskatun silmän pöntöstä alas, ja pesee sitten kätensä.

    Istuessani keittiön pöydän äärellä avaan uteliaisuuksissani Härön punaisen laukun paksuhakaisen vetoketjun samalla, kun Sheriffi-olutta ryystävä Tero vahtii että hän pysyy sammuneena alkoholin- ja pilvenhuuruisessa painajaisessaan. Löydän laukusta omin käsin jostain jykevästä puusta valmistetun pienen varsijousen ja samasta puusta veistettyjä, neulanteräviä, teräksellä valettuja, lyijykynän pituisia nuolia noin viisikymmentä kappaletta kompaktissa, itserakennetussa laatikossa joka on maalattu mustaksi. "Aika hyvin mietitty", myhäilen itsekseni hieman kateellisena Härön hyvästä mausta ja kekseliäisyydestä. Tälle kostosuunnitelmalle on uhrattu paljon vainohullua aikaa. Otan muistion takataskustani ja kirjoitan Terolle lapun, sillä jos Härö vain teeskenteleekin sammunutta, hän saattaa kuulla. 

    Vaihdamme osia Teron kanssa ja menen tarkkailemaan sohvalla sammuneena tuhisevaa Häröä. Tero istahtaa tuolille, ottaa laukun pöydältä ja vilkaisee sitten lappua: "Tuki se pyssy jotenki huomaamattomasti."

    Olen vahdissa jonkin aikaa ja keittiöstä kuuluu poran ääntä. Haluan kertoa jotain Härön uinuvasta olemuksesta paperille, joten palaan hakemaan muistiota keittiöstä. Astun takaisin keittiöön hakemaan muistion, ja huomaan Teron osoittamassa minua Härön puisella aseella, jonka piipun edessä on nyt pieni metallinen läppä. Tiedän että Tero yrittää vain saada jotain reaktiota minussa aikaan, joten naurahdan hänelle vain tuhahtamalla ylimielisesti.

    Päätämme herättää Härön iskemällä kumpikin häntä vuorotellen nyrkillä naamaan. Härö säpsähtää ylös ja alamme haukkua häntä ryssäksi ja sylkeä räkäklimppejä hänen päälleen tarkoituksenamme provosoida häntä avaamaan laukkunsa, ja se toimii, ja kun hän kaivaa aseen laukustaan me nauramme hänelle. Hän avaa mustan laatikon ja lataa aseen, josta kuuluu metallinen naksahdus. Jousi kiristyy kellertävän kattolampun valossa kiiltävän nuolen takana. Hän vetää liipaisimesta, ja ase päästää merkillisen naksahduksen jota seuraa raksahdus katkeavasta nuolesta, jonka teräpää pyörii hetken ilmassa ja putoaa lattialle. Härön pää nytkähtää taaksepäin ja hän lyyhistyy istualleen seinää vasten ja pudottaa varsijousen. Nuolen toinen pää sojottaa hänen vasemmasta silmästään, joka liikkuessaan muistuttaa jotain ympäristöään tarkkailevaa kolibrin päätä.

    Soitamme Härölle ambulanssin ja selitämme ensiapuhenkilöille, että hän teki tämän itselleen.

    Pelon Taivaalle muodostuu kasvot joita koristaa silmälappu.

Tuli kesä. Tuli inhottava helle ja nukkuminen on miltei mahdotonta ja kun univaje kasvaa, kasvaa myös ahdistus ja vainoharha. Ja vihan tunne.

    Näen unta siitä valtavasta kalasta. Se pimentää horisontin ja raapaisee evällään ammottavan aukon maan pintaan. Se viiltää multaa, soraa ja asfalttia kuin liikkuva kivinen muuri ja katoaa sitten kaukaisuuteen.

    Säpsähdän hereille ja käännän kylkeäni, haluan vielä nukkua. Olen melkein unessa kun se minua piinannut musta varjo paljastaa todellisen olemuksensa. Se on Tero.

    Menen vessaan ja avaan vessanpöntön kannen virtsatakseni, mutta sitten säpsähdän. "Ei, ne oottaa että tekisin niin", mietin, ja kusenkin lavuaariin.

    Avaan television. Veijoa haastatellaan jossain Ylen talk-showssa. Veijo yrittää peilata haastattelijan istuma-asentoa nostamalla jalkansa polvelleen, ja kun haastattelija huomaa tämän apinoinnin, hän vaihtaa asentoaan ja aloittaa: "Tää Lani-Ilme Industries, mistä sä puhut, on selvästikkin pelkkä läpinäkyvä julkisuustemppu, ja mä uskon että koko Suomi on samaa mieltä mun kanssa kun mä sanon että sun pitää lopettaa se ja mennä pois."

    Veijo hymyilee rauhallisesti ja vastaa: "Sää otat esille ihan hyviä pointteja, ja mää arvostan sun mielipidettä ja näkemystä, mutta on kuitenki hyvä muistaa, että sää oot homo. Ja sää oot paska. Ja tuo puku näyttää tosi tyhmältä sun päällä."

    Suljen television ja vilkaisen puhelintani. Terolta on tullut viesti. Hän ja Veijo ovat joenrannassa juomassa kaljaa ja polttelemassa. En halua olla neljän seinän sisässä, joten lähden mukaan. Avaan ulko-oven ja katson asuntoani. Seinät vuotavat verta.

    Kävellessäni rantakatua pitkin näen variksen näykkimässä riekaleita kuolleen, mätänevän koiran turvasta, ja katson varista tarkoituksella silmiin, jotka ovat punaiset ja sykkivät kuin sydän. Silmät ovat kuin linssit joista näkyy punasävyinen visio: Tärisevä käsi pitää Teron päätä veden alla. Veden pintaan nousee hetken kuplia, mutta sitten kuplia ei enää tule, eikä käsi enää tärise.

    Saavun rantaan ja istuudun penkille. Veijo ja Tero kusevat jokeen. Tero kiroaa tätiään ja Veijo on saanut muovisen proteesin irti leikatun kullinsa tilalle. Minä taas puren hampaitani yhteen ja kiroan Teroa katseellani, ja näkökenttääni tulee punainen halkeama.

    Sitten on vain valkoista valoa, ja värejä, ja sanoja, ja tyhjyys. Olen läpinäkyvä aave vaeltamassa kuolleen maailmani pölyisillä raunioilla, ajattomuudessa, ja kun havaitsen jossain elämää, kuljen siitä läpi, ja elämä katoaa, kuolee, hajoaa tomuksi eetteriin.

12

Syksy alkaa tehdä tuloaan ja minä, Miguel, kertoja, tarkkailen maailmaa ja elämäni ihmisiä ruumiini ulkopuolelta, kehosta irtautuminen on viimein onnistunut.

    Veijon kasvoille on jumittunut tyhjä ja liioiteltu virne kun hän kävelee joen ylittävää siltaa, jota pilvien ja kuusipuiden taakse hämärtyvä ilta-aurinko valaisee heikosti alkusyksyn raikkaudessa.

    Autot suhisevat harvakseltaan hänen ohitseen, ja yksi autoista on hopeinen Nissan. Autoa ajaa Jyrki, joka on juuri saapumassa kaupunkiin, kun hän näkee Veijon kävelemässä samaan suuntaan tien reunaa pitkin.

Jyrki lähestyy Veijoa autollaan ja alkaa hiljalleen kääntää rattia oikealle, maalitaulunaan Veijo.

    Typerästi virnistelevällä Veijolla ei ole hajuakaan, mitä tapahtuu tiellä hänen takanaan, ja juuri kun auto on osumassa Veijoon, Jyrki kiskaisee rattia nopeasti vasemmalle niin, että auton oikea sivupeili hipaisee Veijon vasenta kättä. 

Jyrki vetää syvän henkäyksen ja hymyilee. Hän herkuttelee sillä ajatuksella, että Veijon kohtalo oli hänen käsissään pienen ohikiitävän hetken.

    Veijo saapuu asunnolleen ja ottaa kengät jalastaan. Hän avaa oven valkoiseen huoneeseen, joka on steriili ja tyhjä lukuunottamatta pientä jakkaraa joka on asetettu keskelle sitä. Hän istuutuu jakkaralle, asettaa kädet polvilleen, ja tuijottaa valkoista seinää se sama ilme kasvoillaan, liikkumatta, kunnes aurinko seuraavana aamuna nousee pikkukaupungin ylle lämmittämään sateen yöllä piiskaamaa kosteaa asfalttia.

    Mustahiuksinen, kalpea ja sirorakenteinen Marjatta katsoo rivitalokämppänsä ikkunasta ulos tuota alkavan syksyn aamuista näkymää ja hivelee itseään huomaten, että on tavallista kosteampi sieltä alhaalta, kun hän kuulee Jyrkin koputtavan oveensa miehekkään asialliseen mieshuoratyyliinsä. Marjatta katsoo sormiaan ja huomaa niiden olevan veressä. Käytyään vessassa hakemassa paperia hän rutistaa paperin nyrkin kokoiseksi palloksi ja survoo sen pilluunsa.

    Ovi avautuu Jyrkin ja Marjatan väliltä. Marjatta katsahtaa Jyrkin jalkojen viereen. "Jyrki, sun piti olla kuollu. Säähän paloit elävältä. Vai?" Hän katsoo Jyrkiä joka hymyilee rauhallisesti. "Ja miksi sulla on mukana pyörätuoli jossa on juustonaksu? Hyi vittu se haisee..."

    "Eikä haise!" Jyrki purkautuu ja katsahtaa juustonaksua. "Ja mää en ollenkaan arvosta sitä tapaa jolla sää puhut mun tyttöystävästä."

    "Se on juustonaksu pyörätuolissa, Jyrki", Marjatta sanoo rauhallisella sävyllä, joka on joskus toiminut Jyrkin sisäisen pedon rauhoittamisessa.

    "Et sää oo itekään täydellinen", Jyrki tokaisee, kääntää selkänsä ja lähtee kohti autoaan loukkaantuneena Marjatan sanoista. Hän avaa autonsa takaoven, nostaa juustonaksun pyörätuolilta varovasti kämmenelleen, taittaa pyörätuolin kasaan ja heittää sen takapenkille. Hän katsoo juustonaksua karmivalla rakastuneella tuijotuksella ja kuiskaa äänensä miltei särkyen itkusta: "Älä välitä tuosta pystyynlykitystä kantturasta. Se mitä meidän välillä on, on aitoa."

    Jyrki hyppää autoonsa ja asettaa juustonaksun varovasti pelkääjän paikalle, ja Marjatta irvistelee ja murisee vihaisena, kun auto katoaa parkkipaikalta. Hän kaivaa pillustaan paperimytyn, joka on punainen ja limainen, ja viskaa sen laatoituksella makaavan naapurin koiran eteen. Se nuuhkaisee sitä ja loikkaa pystyyn, ja alkaa sitten raapia omistajansa ovea uikuttaen peloissaan.

    Jyrkin auto ohittaa kerrostalon jonka toisesta kerroksesta Oek katsoo auringonnousua sälekaihtimien läpi hörppien mustaa kahvia. Kivisellä ikkunalaudalla makaa avattu kirjekuori pullollaan muistiinpanoja, jotka on kirjoitettu lyijykynällä ruutupaperille. Oek epäröi lukea, häntä hermostuttaa, hän tuntee ärtymyksen leuassaan, kasvoissaan, mutta saa kuitenkin aikaiseksi napata kirjekuoren kouraansa. Hän ottaa kuoresta pienen pinon paperilappuja ja alkaa lukea niistä päällimmäistä.

Oek, tässä nykyaikaisessa teknohelvetissä olet niitä harvoja, jotka vielä arvostavat käsinkirjoitettuja viestejä.

    Sivistyykö ihminen kun sille opettaa temppuja? Tuleeko ihmisestä todella vähemmän se eläin joksi hän syntyi, jos hänet puetaan pukuun ja hänen mieleensä istutetaan sanoja, käsitteitä, tapoja olla?

    Mieti näitä kysymyksiä ja käytä tässä kirjekuoressa tulleita muistiinpanoja kirjoittaessasi teosta, jota tiedän sinun työstävän, vaikka sen parhaasi mukaan pyritkin ihmisiltä kätkemään.

    Lähettämiini muistiinpanoihin on tallennettuna tapahtumat viime syksystä hetkeen kun kirjoitan tätä nyt, ja kutsun tätä tuottamaani kokonaisuutta nimellä "Keskiviikko on Merkurius ja Yhdeksän". - Miguel

Oek avaa ikkunan ja työntää päänsä raikkaaseen ulkoilmaan hetkeksi. Parkkipaikalla on varis joka nykii silmää irti kuolleelta rotalta, ja kauempana aurinko nousee kuivanharmaan lehtipuun takaa valonsa heijastuen auton katosta. Näkymä on kirkkaudessaan kivulias silmille, mutta Oek katsoo näkyä niin kauan kuin suinkin mahdollista, ja vajoaa sitten istualleen ahtaan keittiönurkkauksensa seinää vasten.

    Televisiossa näkyy punaisella sävyllä verhottu liikkuva näkymä taivaalta. Kuusipuita ja tietä ja kaupunki, ja kuusipuita ja tietä ja kuusipuita ja taas kaupunki, ja oikeassa alakulmassa välähtää satunnaisin väliajoin pääkallo joka on ylösalaisin. Mainoskatkolla näytetään mainoksia suositusta suomalaisesta saippuasarjasta ja esitellään uutta talk show -formaattia nimeltä Suihkuta!

    Oek sulkee silmänsä, ja hänen suljettujen silmiensä mustuudessa näkyy kaksi kuviota, pyöreä ja kulmikas. Kuviot alkavat sulautua toisiinsa synnyttäen värejä, joista muotoutuu näkymä viime kerrasta kun hän oli Miguelin, eli minun, kertojan, seurassa. Oli keskikesän ilta reilu vuosi sitten. Miguel, Tero, Jyrki, Pyrrö, Veijo ja hän olivat juomassa olutta bändikämpällä, joka sijaitsi maanalaisessa bunkkerissa, ja josta he eivät koskaan maksaneet vuokraa.

    Kun ilta muuttui yöksi, Tero ja Miguel jäivät bändikämpälle juomaan olutta ja soittamaan säveltämiään kappaleita, ja Oek lähti Jyrkin, Pyrrön ja Veijon kanssa lähimpään baariin, jossa Oek tunsi olonsa ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, kuin jokin ulkoavaruudesta tullut ihmiskunnan värähtelyjä tallentava ja arkistoiva lihakamera.

    Oek hörppi kaljaa humalaisena ja väsyneenä, ja baaritiskillä hänen oikealla puolen Veijo yritti saada persettä joltakulta naishenkilöltä. Pyrrö oli tanssilattialla ja tanssi päällään pyörien, ja ihmiset ihailivat hänen breakdance-esitystään, kunnes hänen jalkansa osui nuorta naista kasvoihin ja tältä murtui nenä. Pyrrö raahattiin hiuksista kujalle ja hänet potkittiin tajuttomaksi.

    Kiimainen Veijo saalisti yhä. Hän kosketteli toistuvasti kaunista vaaleaverikköä olkapäähän, mutta tämä vastasi Veijolle epämukavuutta viestivällä ilmeellä ja taaksepäin vetäytyvällä eleellä. Veijo ei tajunnut hänelle osoitettuja hienovaraisia signaaleja vaan jatkoi suosikkirepliikkiensä toistamista: "Anna nyt Sevitsille vähä namia, anna ny... ehhehehe! Vähä sitä maankuulua pilluvoileipää, ehhehehe!"

    "Tuotaa... mää en anna mitään kellekkään. Ja kuka tää Sevitsi on josta sää puhut?"

    Veijo vain hymyili naiselle karmivalla tavalla eikä vastannut mitään, jolloin hän käänsi Veijolle selkänsä ja käveli pois. "Ihan sama, sää oot ihan vitun ruma muutenki! Luuleksää olevas parempi ku mää?!" Veijo huusi tyhjyyteen.

    Samaan aikaan Jyrki, joka oli kuluneen vuoden ajan tutkinut kreikkalaista mytologiaa ja löytänyt jumalakompleksiaan sopivasti vastaavan hahmon, oli keskellä mahtipontiset mittasuhteet ottanutta keskustelua, ja elehti vihaisena kuin jokin dominanssiaan asettava petoeläin. "MINÄ lyön puumerkkini Poseidonin myrskytuuleen! MINÄ tulen nostamaan merten syvyyksistä sen aallon joka peittää auringon varjoonsa! MINÄ olen se yö joka lopulta hiipuu ylle sateisen taivaan!" Musta, kylmä, kyltymätön viha tihkui hänen silmistään.

    Muisto haihtuu ja Oek avaa silmänsä. Televisiossa näkyy mustavalkoinen pätkä jossa vilisee tuhansia matoja ja taustalla kuuluu matalaa ja riitasointuista kuorolaulua.. Hän keittää lisää kahvia ja suorittaa jokapäiväisen visualisaationsa ennen kuin työskentely voi alkaa. Hän asettuu kannettavan tietokoneensa äärelle, sulkee silmänsä, ja kuvittelee viereensä pörröisen harmaavalkoisen kissan, joka toimii hänen henkisenä oppaanaan. Tällä tavoin Oek viettää useimmat päivänsä: kirjoittaa tekstiä ja puhuu olennoille joita ei ole.

13

Oek - Aikaa ei ole hukattavaksi, mutta sitä on tarpeeksi, jos sitä osaa käyttää oikein. 

    Yksi asia joka minua ja Miguelia yhdistää on eksistentiaalinen pelko joka ajaa meitä parapsyykkisiä kiinnostuksenkohteita ja erilaisia tajuntaan vaikuttavia substansseja kohti.

    Olen kokeillut muutamaan otteeseen tekniikkaa ruumiistani irtautumiseksi, mutta joka kerta kun olen siinä kahden kehon pisteessä jossa tulisi kääntyä irti omasta kehosta, säpsähdän joko hereille tai sitten kimpoilen hallitsemattomasti ympäri seiniä huoneessa joka on jostain syystä vihreä.

    Unessa, jonka näin viime yönä, oli kasvot jotka muodostuivat yhdeksästä erimuotoisesta lohkareesta kiveä ja metallia. Ne järjestäytyivät vähän väliä uudelleen siten, että jokaisessa järjestyksessä kivien väliin jäävät aukot muodostivat uudet epäsymmetriset silmät sekä suun. Kasvojen taustalla loisti kirkas valo, joka tunkeutui aukoista valkoisena höyrynä.

    Kiviä oli yhdeksän ja Merkurius koostuu kivestä ja raudasta. Sana "keskiviikko" ei unessa esiintynyt.

    Niin monta vuotta on jo hukassa... en kestä ajatusta 

vanhenemisesta. Ainut tapa tulla kuolemattomaksi on jättää itsestään jälki maailman sieluun.

    Pyrrö kantaa perässään negatiivisuuden harmaata pilveä. Kun Pyrrö astuu huoneeseen, ilta on pilalla, ja kun Pyrrö astuu pois, harmaa löyhkä jää ajelehtimaan huoneeseen.

    Tapasin Pyrrön viisi vuotta sitten ammattikoulussa, jossa

juttelimme usein musiikista ja videopeleistä emmekä jaksaneet juuri opiskella, sillä olimme molemmat jo syvällä päihteiden ja paheiden katkeransuloisessa maailmassa, jossa kukaan ei luota keneenkään.

    Pyrrö kertoi minulle ensimmäisestä muistostaan, joka tulisi muuttamaan hänen tulevaisuutensa neuroottiseksi ja mustavalkoiseksi. Muistossaan Pyrrö avaa oven olohuoneeseen ja löytää isänsä roikkumassa hirressä Spiderman-asu yllään. Jälkeenpäin, kun kerroin tästä Terolle, mitä Pyrrö kielsi minua tekemästä, aloimme spekuloimaan syitä Pyrrön isän traagiseen loppuun, joista hauskin ja todennäköisin oli että Pyrrön isä tappoi itsensä koska Pyrrö oli niin vitun nolo.

    Pyrrö ja Veijo olivat kämppiksiä kun viimeksi heidät tapasin. He olivat jossain tuotekehittelyyn liittyvässä työkokeilussa yrityksessä nimeltä Pihtariyritys Raha. Heidän työpäivänsä loppui miltei joka iltapäivä samanlaisiin tunnelmiin: kaksi tyylikkäästi ja autoritäärisesti pukeutunutta miestä antoi heille palautetta 

työpanoksestaan ja esittämistään ideoista ja oivalluksista. Kuvio toistui joka kerta. Toinen pukumiehistä yritti muotoilla mahdollisimman kohteliaasti ja hienovaraisesti, kuinka heidän työpanoksessaan olisi parantamisen varaa, ja kuinka heidän ideansa eivät olleet hyviä, vaan itse asiassa huonoja samalla, kun toinen heistä pudisti päätään pettyneenä. He poistuivat päivä päivältä kerta toisensa jälkeen nöyryytettynä.

    Miguel, minne katosit? Et vastaa puhelimeen ja asunnossasi ei paista valo kulkiessani sen ohitse. En ole nähnyt sinua tai muita ystäviäni reiluun vuoteen.

Oek sulkee kannettavan tietokoneensa ja laittaa sen sivuun. Hän muistaa jotain kirjoittamaansa, joka on hävinnyt muistilappujen ja vihkojen sokkeloon, ja alkaa penkoa sotkua.

    Seinillä on erivärisillä kuituvärikynillä piirrettyjä kuvioita ja muotoja ja symboleja, joista kaikki kantavat jotain merkitystä. Oek on ankkuroinut tärkeitä ajatuksia ja opetuksia ja tunteita näihin muistoja kantaviin visuaalisiin ärsykkeisiin, jotka seinälle ripustettuina porautuvat alitajuntaan tiedostamatta, ohjelmoiden assosiaatioiden verkkoa toistuvalla ilmenemisellä katsojan näkökentässä.

Tero, Veijo ja Oek hörppivät kahvia Teron tuvassa. Veijo raapustaa bisnesideaa sairaalloisen inspiraation iskemänä. Veijo nostaa kolme paperiarkkia pöydältä ja esittää ideansa: "Tässä on Aivosuihkutuoli. Se on puinen tuoli jossa on kahleet sekä tablettitietokone josta näkyy tuolilla istuvan henkilön pelkoihin sopivia viestejä ja kuvia. Tässä esimerkissä näkyy materiaalia matoihin, kuolemaan ja mädäntyneisyyteen liittyvää materiaalia." Oek ja Tero vilkaisevat toisiaan vaivaantuneena ja jatkavat kuuntelemista. "Toinen idea on variaatio siitä ensimmäisestä ideasta ja se on muuten samanlainen, mutta siihen on tablettitietokoneen sijasta asennettu porakone joka osoittaa sitä tuolilla olevaa henkilöä ohimoon. Se on sitä varten, että jos Suvin, tai siis sen tuolilla istuvan henkilön ei tartte enää kävellä, tai nousta siitä tuolista enää, tai ajatella, tai elää elämää."

    Kolmas keksintö on päähän asennettava aparaatti, josta lähtee metallisia koukkuja suupieliin ja silmäluomiin imitoidakseen ihmisten ilmeitä.

    Tero vilkaisee surullisena Oekia ja miettii hetken kannustavaa palautetta, ja aloittaa: "Nää ideat on tosi hienoja, ja mää oon varma että sää pääset vielä tosi pitkälle näitten kans". Tero näyttää peukkua Veijolle, ja Veijo hymyilee ja Oek jatkaa kiusallisena: "Niin joo, nää on hyviä keksintöjä, ja nää Veijo-vitsit mitä me ollaan puhuttu, niin ne ei oo mitenkään sua vastaan, vaan ennemminki öö.. sellasta verbaalista leikittelyä ja sää satut vaan olemaan siinä keskipisteessä, ei me oikeesti tarkoteta sitä että me vihattais sua."

    "Joo..." Tero sanoo ja vaihtaa puheenaihetta. "Niin joo, ja Oek, sun pitäs tulla joulukuussa juomaan tänne, Jyrkiki on tulossa."

    "Voisin mää tullakki, kuhan Pyrrö ei oo tulossa."

    "Eiku Pyrrö on kuollu."

    "Eiku niin joo!"

    Kaikki nauravat.

    "Ootko Miguelista kuullu nyt lähiaikoina mitään?" Oek kysäisee vaivihkaa Terolta. 

    "Se vitun sekopää flippas loppukesällä aivan totaalisesti ja löi multa kivenmurikalla tajun kankaalle. Sen jälkeen se katos jonnekki eikä siitä oo sen jälkeen kuulunu mitään." Tero näyttää Oekille kaljua, tikattua kohtaa takaraivossaan. 

Oek rynnii naapurissaan majailevan diilerinsä Itsen asuntoon ilmoittamatta, koputtamatta, mutta Itse on kuullut hänen tulonsa yliherkän kuulonsa vuoksi jo silloin kun Oekin asunnon ovi avautui. Hän lukee kirjaa.

    "Vittu mää vihaan Veijoa ja mää oikeasti tarkotan sitä", sanoo Oek ja astelee bongille joka seisoo ikkunalaudalla.

    "Kuka on Veijo?", Itse kysyy ja alleviivaa lukemastaan kirjasta neljä sanaa: "...valkoinen......piste...... kuollut...... pikseli..." 

    "Veijo on tää yks psykoottinen idiootti joka leikkas sen oman mulkun irti ja lähetti sen eksällensä paketissa."

    "Aijaa..."  Itse naurahtaa ja kävelee kirja kourassaan keittiön kaapille, joka on täynnä erilaisia tajuntaan vaikuttavia substansseja. "Mitä sää haluaisit?"

    Oek tutkii kaapin sisältöä, hän katsoo sitä lumoutuneena. "Jos vaikka palanen tuota lätkää..."

    "Entä Panacodeja? Xanoreita? Tramaleita?"

    "Emmää... viimeksi ku leikin reseptilääkkeillä niin löysin itteni Ylivieskan putkasta, mutta en halua puhua siitä enempää." Oek hieroo niskaansa käsillään ja katsoo pillereitä hetken, katsoo hetken ja miettii kuinka paljon tekstiä voisi syntyä pienellä kemiallisella avustuksella. "No jos mää muutaman noita keltasia... tai no viis... kymmenen on tasaluku joten otan kymmenen."

    “Sulla on muuten aika mielenkiintonen nimi”, Itse tokaisee Oekille.

    “Sun omaskaan ei oo aivan täysin tavanomainen.”

    Oekin lähdettyä Itse palaa kaapilleen ja ottaa sieltä pienen, läpinäkyvän, ruskean pullon. Hän uittaa sormeaan pullossa ja sitten nuolaisee sitä ja sanoo: "Niin."

14

Veijo on pukeutuneena hienoon pukuun. Hän katsoo ahdistuneena ulos ikkunasta ja löysää räikeänpunaista solmiotaan. Hän rapsuttaa hetken persettään ja haistaa sitten sormiaan, ja hänen kasvoilleen tulee lämmin ja rauhallinen hymy.

    Suvi tulee keittiöstä ja muistuttaa Veijoa vielä kerran: "Me pidetään tätä showta pystyssä vain ja ainoastaan siksi, koska mun vanhemmat jostain syystä pitää susta ja mää tarvin niiltä rahaa." Veijo kääntää nopeasti katseensa Suviin, yhä hymyillen, ja Suvi jatkaa: "Mää luulin että mää rakastin sua koska sulla oli hieno auto, mutta jostain syystä mulla oli vitun paha olo joka ikinen kerta ku lähin sun luotas." Veijo hymyilee yhä, ja Suvi jatkaa: "Lisäksi sulle tuli aina vitun teennäinen ja ärsyttävä ilme aina ku oltiin jossain vieraassa seurassa eikä se surkee esitys koskaan menny läpi, ei kellekkään. Ja kaikki ne passiivisaggressiiviset huomautukset niissä tilanteissa joissa sää tunsit olos uhatuksi ja epävarmaksi. Ja sun mulkku haisi homejuustolle ennen ku leikkasit sen irti." Veijo hymyilee.

    Hopeinen Mercedes saapuu pihaan ja kohta ovikello soi. Suvin konservatiiviset vanhemmat astuvat sisään ja Suvi menee keittiöön laittamaan illallisen valmiiksi samalla kun Veijo alkaa esitellä appivanhemmilleen vanhanaikaista mökkiä, jossa he ovat asuvinaan. Kolmikko astelee yläkertaan jossa on kaksi huonetta. Veijo avaa ensimmäisen oven ja avaa huoneen kaihtimet, ja kaunis metsäinen näkymä avautuu ikkunasta, ilta-aurinko maalaa makuuhuoneen miltei kultaiseksi. "Täälä tapahtuu Sevitsin taikuus", Veijo runoilee ja iskee silmää miehelle ja naiselle jotka ovat kiusaantuneita tämän sanomasta. Sitten Veijo avaa toisen oven, ja se avautuu komeroon, jossa toinen Veijo nussii kolmatta Veijoa. Kolme Veijoa kääntävät hymyillen katseensa Suvin vanhempiin.

    Veijo astuu ulos talosta syksyiselle pihalle, jossa on lievä hämärä. Hän nostaa katseensa taivaalle, jossa kaukaisuudessa levitoi pohjoiseen päin Pyrrö, joka on vankina harmaassa neliössä. Veijo muistaa lukemansa uutisartikkelin Pohjois-Pohjanmaalla ilmenneestä muutamia tartuntoja poikineesta epidemiasta nimeltä Pyrrioosi, jonka oireina voidaan mainita muun muassa korkea kuume, hallusinaatiot, pahoinvointi, veriripuli sekä pään ilmeneminen harmaana neliönä.  Psykoottista masennusta ja haluttomuutta elää on havaittu muutamalla tartunnan saaneella henkilöllä.

Itse horjuu lootusasennossa lattialla, ja hänen ympärillään on asetelma kaljatölkkejä, suolasirotin valkoista jauhetta sekä palava vesipiippu. Hän säpsähtelee, säikähtelee, kunnes huokaa syvään ja etsii keskipisteensä, tyynen, ikuisen pisteen sisimmässään, josta hän kokee sielunsa kumpuavan. Hän kuulee äänen: "Näetkö valkoisen pisteen? Se olen minä. Minä olen Valkoinen Piste."

    Valkoinen Piste leijuu hiljaa kohti Itsen kasvoja, supistuu mikroskooppisen pieneksi, tunkeutuu läpi ihon, veren, luun ja asettuu hänen aivoihinsa, käpyrauhaseen, 'sielun istuimeen'. "Kuljen läpi ajan ja galaksien. Tule lähemmäksi. Kulje kanssani."

    Itse avaa silmänsä, ja hänen valtaviksi laajentuneiden pupilliensa mustuudesta heijastuu planeetat, auringot ja tähtisumu. 

Oek - On tullut taas kerran talvi. Taas yksi vuosi on vierähtänyt eikä kukaan ole oppinut mitään. En minä, eikä kukaan ystävistäni.

    YouTubessa on pätkä talk-showsta nimeltä Suihkuta! Videolla ylimielinen, kaikkitietävä, objektiivista ja asiallista huonosti esittävä journalisti haastattelee Veijoa. Hän asettuu yhteen tyypillisimmistä haastatteluasennoistaan, peilaten Veijoa hieman, muttei liikaa, ja aloittaa: "Tässä sun viimeisimmässä  blogipostauksessa, joka on hyvinkin julkinen tällä hetkellä, sä sanoit tällä tavalla: 'Jokainen ihminen joka ei ajattele samalla tavalla kuin minä, tai tahdo samoja asioita kuin minä, on kuoleva. En ainoastaan usko tällä tavoin, vaan myös lupaan sen tapahtuvan.' Miksi sä sanot tällasta? Miksi... miksi kukaan sanois mitään tollasta?" 

    Veijo katsoo haastattelijaa, hymyilee ja vastaa: "Joo, nää on hyvinkin oleellisia kysymyksiä, mutta on kuitenki hyvä pitää mielessä se fakta, että sää oot vitun tyhmä idiootti. Ja mää tapan sut." Veijon katse kääntyy salamannopeasti kameraan ja hänen silmänsä pullahtavat ympäri niin että optinen hermo halkaisee ne kahtia imitoiden pupilleja. Hänen suunsa avautuu ammolleen, muttei liiku. Kuuluu matala ääni: "Kun pulssisi sammuu, saavut hämärään käytävään, joka kuljettaa sinut tasku-ulottuvuuteen ulkona ajasta, ulkona elämästä, kuolemasta, tyhjyyteen." Tämän jälkeen näkyy vain rakeinen Suihkuta!-logo ja taustalla kuuluu hissimusiikkia.

    Kun katsoo peiliin, ei näe ainoastaan yhtä heijastusta itsestään, vaan kolme. Yhden joka kuvastaa katsojan käsitystä omasta fyysisestä olemuksestaan, sekä kaksi, jotka heijastuvat hänen silmistään.

15

Veijo istuutuu autoonsa ja häipyy pihalta. Suvin yläkerran ikkunoissa on punaisia roiskeita. Yläkerrassa on raajoja ympäriinsä ja se on verestä punainen ja sisäelimistä pinkki, ja paksusuoli roikkuu portaikossa kuin mato. Alakerran sohvalla istuskeleva Suvi tuntee itsensä kiimaiseksi, joten hän ottaa pakastimesta Veijon irti leikatun kullintyngän ja riisuutuu. Hän asettuu makuulleen ja alkaa uittaa kohmeista kullinpätkää pillussaan voihkien samalla kun kaksi Veijoa katsoo häntä ja hymyilee.

    Veijo ajelee kaupungilla typerä, omahyväinen virne kasvoillaan, kun hän huomaa raskaana olevan naisen astelevan ulos kirjastosta. Veijo tekee spontaanin käännöksen kirjaston parkkipaikalle, astuu ulos autosta ja huutaa naiselle: "Hei! Sinä siellä! Just sinä!"

    Nainen säpsähtää ja huomaa Veijon, joka kävelee häntä kohti karmea hymy jumittuneena kasvoilleen. "Öö... hei?" nainen saa sanotuksi. Hän on peloissaan.

    "Kiinnostaisko sua liittyä jäseneksi organisaatioon nimeltä Lani-Ilme Industries?" Veijo kysyy.

    "Mitä se organisaatio siis niinku tekis? Mikä sen pointti on?" nainen kysyy.

    "Ei sillä oo merkitystä!" Veijo vastaa ja naurahtaa idioottimaisella tavalla.

    "Tuotaa... mulle on syntymässä lapsi, joten se tulee melko lailla viemään kaiken mun ajan. Lisäksi, sää et vaikuta mitenkään erityisen luotettavalta tai vakaalta tyypiltä."

    "Mutta mun nimi on Spartacus. Ja mää kuulun vähemmistöön." Veijo ei enää hymyile.

    "Ei", nainen sanoo jyrkästi ja päättäväisesti.

    Veijo potkaisee naista mahaan, ja hän lyyhistyy asfaltille sikiöasentoon vapisten, vaikeroiden, haukkoen henkeään ja valtava punainen veriläikkä leviää hänen farkkujensa haaroväliin. Veijo laskeutuu hänen tasolleen toiveikas ilme kasvoillaan ja kysyy: "Entä nyt?" Nainen itkee tuskissaan ja pitelee vatsaansa.

    Veijon suorittamaa julmaa aborttia seuraa kirjaston lähellä olevasta puistosta Ei Niin? Kysymysmerkki.

    Eetteri ei kreikkalaisten mytologiassa ole pelkästään taivasta tai avaruuden hienompaa kerrosta. Auringon heittämää varjoa silmä ei milloinkaan näe, suljettuna tyhjiön äärettömyyteen vuosisatojen tuulessa. Muurit sulkevat koko näköalan ja tie väreilee helteestä. Täällä vallitsevat toiset lait kuin todellisuudessa. "Näkökulma, sekä arvokas että kaunis", kuuluu kuiskaus ilman lävitse hiljaisella äänellä neljä kertaa vuodessa tyhjyyden ylitse, ja varjot alkavat tanssia.

    Kadunkulmassa on ravintola, jonka oveen on kiinnitetty kyltti: "Keskiviikko on Merkurius ja Yhdeksän." Suuri pöytä lähellä auringon kuumia tulia on täynnä jähmettyneitä hahmoja ja tanssivia varjoja, joiden silmissä välähtelevät kuut. Valoellipsit katoavat suorakaiteen muotoiseen holviin itäisellä taivaalla, ja sanojen varjot kiertyvät pyörivään liikkeeseen niiden kadottua olemattomaan.

    

Punaisen Usvan näyttämö - Synkkä, helvetillinen autiomaa, jossa on näyttämö. Tummanpunainen taivas tuntemattoman, kaukaisen hiekkaplaneetan kattona.

    Esirippu avautuu ja punainen savu verhoaa lavan. Savusta nousee kahdet kasvot, Lani-Ilme ja Millenium-Pyrrö. Millenium-Pyrrön suu avautuu, muttei liiku. Idästä päin kuuluu matala kaiku: "Mustan Auringon liekki palaa sisälläni sammumattomana, ikuisena." Sitten suu sulkeutuu. Nyt avautuu puolestaan Lani-Ilmeen suu, ja lännestä kaikuu: "Tapahtumahorisonttia koristaa vihani punainen hehku." Ja suu sulkeutuu.

    Kasvot vetäytyvät lavan reunalle, ja sen keskelle avautuu kuvaruutu, jossa näkyy hetken lumisadetta ja sitten vuosiluku mustalla taustalla: 2031.

2031 - Havumetsien keskellä oleva, punaisena hohtava kupolimainen aurakilpi kätkee sisäänsä neljän hehtaarin alueen, joka on Lani-Ilme Industries. Pääset sisään mutta et pääse ulos. 

    Keskustaa koristaa majesteettinen Veijopolis, jota Lani-Ilme Industriesin toinen johtohahmo Veijo asuttaa. Veijon toimisto sijaitsee korkean kerrostalokompleksin kattohuoneistossa, jota suojaa liiketunnistimet, valvontakamerat sekä psykoaktiivisten substanssien ja Lani-Ilme Industriesin aivosuihkuteknologian avulla aivopestyt persoonattomat vartijat. 

    Pyrrö-sektori kattaa neljäsosan Lani-Ilme Industriesin pinta-alasta. Se on neliskanttinen vaakatasossa oleva allas, nestemäinen kuvaruutu, jonka yläpuolella Millenium-Pyrrö levitoi ja jonka sisältöä hän operoi ajatuksensa voimalla. Illan tullen Millenium-Pyrrö asettuu suureen lasiseen seinämään latautumaan ja monitori sammuu.

    Lani-Ilme Industriesin slogan: "Minä olen sinä ja sinä olet minä. Me olemme yksi."

Nusu Nussein saapui Suomen vastaanottokeskukseen Somaliasta kun hän oli viidentoista. Uusi maailma oli oudonlainen, muttei pelottava.

    Hän kärsi lievästä aivovammasta, jonka oli saanut yrittäessään upottaa mulkkunsa vuohen perseeseen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Nusun sydän särkyi, ja yhä joskus iltaisin hän mietti, mahtoiko hänen ensirakkautensa koskaan ajatella häntä. 

    Hänen suomenkielinen sanavarastonsa koostui aluksi vain muutamasta sanasta, jotka olivat 'rassismi', 'natsi' ja 'fassismi', sekä muutamasta hänelle tärkeästä käsitteestä, kuten 'minä', 'anna', 'raha' ja 'nainen'.

    Jo hyvin varhain hän havaitsi, että sai helposti haluamansa  suomalaisten häpeän-, syyllisyyden- ja säälintunteisiin iskemällä. Mikäli jokin asia ei mennyt hänen tarkoitusperiensä mukaisesti, oli hänen tavanomainen vastauksensa: "Rassismi? Natsi? Fassismi?" niin kovalla äänellä että kaikki läsnäolijat varmasti kuulivat, ja henkilö, johon nämä kolme syyttävää sanaa kohdistui, ei voinut kuin myöntyä Nusun tahtoon kuvitellessaan ihmisten syyttävät katseet ja osoittavat sormet.

    Kävellessään uteliaana uuden kotikaupunkinsa katuja Nusu huomasi vähäpukeisia, juuri murrosiän saavuttaneita tyttöjä, ja hänen haaroväliinsä tuli merkillinen tunne, jota hän ei täysin ymmärtänyt. Hän alkoi vapista ja hänen täytyi paeta takaisin asuntoonsa.

    Sinä yönä Nusu näki unta, jossa hän nousi merestä ja suihkutti spermaa globaalilla tasolla, minkä jälkeen hän pyyhki kullinsa Suomi-neidon hameeseen.

    Uhri-mentaliteettinsa avulla ja opittuaan vuosien myötä artikuloimaan syytöksensä paremmin Nusu pääsi pitkälle Suomen politiikassa.

    Mutta vallanjano oli yhä suuri, joten vuonna 2031 hän alkaa tehdä bisnestä Lani-Ilme Industriesin kanssa. Nusu pääsee Veijon ja Pyrrön häikäilemättömän psyykkisen manipuloinnin avulla pääministeriksi ja vastapalveluksena viranomaiset eivät ota selvää mitä Lani-Ilme Industriesin sisällä tapahtuu.

    Tämä on Punaisen Usvan tulevaisuuspresentaatio.

16

Puhelimesta soiva Ghostbustersin tunnusmusiikki herättää Oekin puoli yhdeltätoista aamulla. Herätyksessä on mukana muistutus: "Tänä iltana ottamaan beeriä Teron tykö".
    Oek taistelee itsensä ylös sängystä, huuhtoo mielialalääkkeen alas kurkustaan lasillisella vettä ja napsauttaa päälle kahvinkeittimen, jonka latasi käynnistämistä vaille valmiiksi jo edellisenä iltana. Sitten hän avaa kannettavan tietokoneensa. Uutisten ja räikeästi väritettyjen mainosten vulgaaristi manipuloiva informaatiotulva aiheuttaa Oekille päänsäryn, joka saa hänen silmänsä vuotamaan, joten hänen täytyy sulkea tietokone.
    Oek sai unen päästä kiinni vasta joskus viideltä aamuyöstä, joten hänen olonsa on uupunut ja hän päättää torkkua vielä jonkin aikaa, jotta olisi illalla pirteä ja sosiaalinen. Tietokoneen ruudulla näkynyt visuaalinen sisältö manifestoituu Oekin unessa kahtena voileipänä, jotka juttelevat keskenään ja polttavat tupakkaa.
    Kun Oek herää, aurinko on jo laskenut ja keittimessä seisonut kahvi on kylmää, joten hän lämmittää sen mikrossa. Oek miettii, mistä saisi kyydin Teron maatilalle, ja päättelee Itsen olevan kotona, sillä naapuriasunnosta kantautuu palavan kannabiksen haju.

Parkkipaikalle ajavan lumiauran hurina herättää Itsen pilvellä tehostetulta meditaatiosessioltaan. Kello on seitsemän illalla. Hän riisuu vaatteet yltään, astelee pesuhuoneeseen ja kääntää suihkun päälle. Itse odottaa kunnes vesi on höyryävän kuumaa ja astuu sitten varovasti sen alle.
    Veden valuessa Itsen kehoa pitkin hän katsoo kuvioita, joita lattiaan putoava vesi muodostaa. Mandala ympyröistä, kolme ympyrää, parveke, auton rengas.
    Itsen haarovälissä ei ole genitaaleja, vaam pelkkä kiekon muotoinen aukko, josta valuu virtsan ja ulosteen sekaista keltaruskeaa nestettä lattiakaivoon. Tulikuuma vesi alkaa sulattaa Itsen vaaleanpunaiseksi palanutta ihoa, joka irtoaa ja valuu mössöksi kusen ja paskan sekaan, ja ritilä imee nesteen pikkuhiljaa lävitseen. Ihon alta paljastuu läpinäkyvä kalvo, ihmiskehon muotoinen kupla joka paljastaa hänen sisäelimensä, kuin syvän meren kala.
    Suihkunraikkaana hän sitten tuijottaa itseään huurteisesta peilistä ja iho alkaa jälleen muodostua hänen kehonsa pinnalle laajenevina läikkinä, ja minuutin kuluttua hän näkee peilistä taas ihmishahmon.
    Oveen koputetaan. Itse katsoo ovisilmästä ja aukaisee oven. Se on Oek. "Pystykkö nakkaan mut Terolle tässä tunnin sisällä?" Oek kysyy.
    "En mää, mulla on vähä outo olo."
    "Hmh, no ei sitte", Oek vastaa tympääntyneenä, kun tajuaa joutuvansa kulkemaan Teron luo jalan, vaikka hän joskus nauttiikin kävelylenkeistä iltahämärällä.
    Itse sulkee oven hänen ja Oekin väliltä ja palaa olohuoneeseen, jossa jättimäiseksi palloksi laajentunut Valkoinen Piste hohtaa ja täyttää miltei koko tilan.
    Oek kävelee lähikaupan kautta risteykseen, jossa taajama loppuu, ja kääntyy pitkälle autotielle, joka vie Teron maatilalle. Matka on poikkeuksellisen raskas, sillä hänen musta olkalaukkunsa on täynnä oluttölkkejä.
    Kun matka on puolillaan, Oek on hengästynyt ja hikinen, mutta helpotuksekseen hän havaitsee lähestyvän auton valot takanaan kahtena pienenä pisteenä, jotka suurenevat, ja kohta ihonvärinen mersu pysähtyy hänen kohdalleen. "Veijo!" 
    "Terolle menossa sääki?" Veijo kysäisee. "Hypi kyytiin!"
    Havumetsän ja peltoaukioiden reunustama autotie lähenee loppuaan, ja Oek kuvittelee syöksyvänsä avaruuden läpi, kun pimeältä taivaalta putoavat lumihiutaleet iskeytyvät Veijon ajaman auton tuulilasiin kuin tähdet ja komeetat. Yhtäkkiä takakontista kuuluu tömähdys. "Mikä tuo oli?" Oek kysyy.
    "Eiku mun piti aiemmin soittaa yks puhelu", Veijo vastaa typerästi hymyillen, ja Oek katsoo häntä hämillään.
    Kaksikko saapuu maatilan kiviselle pihalle ja Veijo hyppii tanssahdellen sisälle taloon.

17

Oek avaa ulko-oven joka vie suoraan tupaan, jossa Tero ja Härö katsovat toisiaan kuin lännenelokuvassa, ja keittiön ikkunan taakse ilmestyy Ei Niin? Kysymysmerkki ja taivas muuttuu ulkona punaiseksi.
    Maailma on Oekin silmissä nyt mustavalkoinen, iloisella pianomusiikilla säestetty mykkäelokuva, jossa Tero ja Härö ovat suurisilmäisiä, tanssivia piirroshahmoja. Tero ottaa pöydältä vesi-ilmapallon ja hänen suunsa alkaa liikkua, minkä jälkeen tulee mustalla taustalla oleva koristeltu väliteksti: "Saatan tapahtuvaksi sen että seinä on takanasi punainen." Sitten Härö ottaa takataskustaan tikkarin, avaa suunsa ja tulee väliteksti: "Vaikka osaan mainitsemasi kuvitella, en näe sitä tapahtuvaksi." Tero heittää Häröä vesi-ilmapallolla ja Oek juoksee yläkertaan oudon tunteen vallassa.
    Jyrki ja Veijo juttelevat Suck-Boy Tonyn harmillisesta kohtalosta, kun Oek saapuu portaita ylös ja laittaa tietokoneesta soimaan metallimusiikkia jossa on vaikutteita fuusiojazzista. Hän odottaa että Jyrki saa lauseensa loppuun ja liittyy sitten keskusteluun: "Mää luulen että jollaki tasolla Suck-Boy halus kuolla. Siis sehän jo ylä-asteella selitti miten sen elämä on syntymästä asti ollu yhtä helvettiä, miten se masturboi niille äänille joita sen viereisestä huoneesta kuulu ku sen isä nai sen pikkusiskoa."
    "Hyi vittu", Jyrki sanoo inhoissaan. Veijo hymyilee. Oek jatkaa: "Ja sitte ku se sen pikkusisko tuli raskaaksi, niin sen synnytyksen piti tapahtua 'poissa valtion tarkkailevan silmän alta', niin sanotusti, ettei ihmiset alkais puhua, tiiättekö? Noh.. sitte ku se vauva synty niitten kylpyammeessa, sillä oli ylimääränen korva sen takaraivossa ja sen mahasta kasvo käsi, joten niitten piti leikellä se vauva palasiksi ja vetää vessanpöntöstä alas se ihon, lihan ja sisäelinten mössö jonka ne kuori sen vauvan luiden ympäriltä sen jälkeen ku ne oli leikannu sen valtimot auki ja vuodattanu sen lämpimät veret lavuaariin. Sitte ne kolmestaan jauho sen luut mahollisimman hienoksi tehosekottimella ja Suck-Boy Tonyn piti mennä tuulisena syyspäivänä metsään ja ripotella sinne se valkoinen jauhe joka siitä jäi jäljelle."
    "Mitä se Suck-Boy Tonyn pikkusisko tekee nykyään?" Jyrki kysyy lipoen huuliaan irstaasti. Veijo hymyilee.
    "En oo täysin varma", Oek vastaa. "Mutta kuulin jostain että se on mielisairaalassa syömässä sen omaa paskaa."
    "Hmh", Jyrki sanoo mietteliäänä, ja havaitsee tahran Oekin paidalla. "Mitä sun paidalle on muuten roiskunu? Ja mikä se pamahdus oli vähä aikaa sitte?"
    "Tero heitti Häröä vesi-ilmapallolla", Oek tokaisee.
    "Punasta vettä?" Jyrki tivaa.
    Oek havahtuu ja juoksee alakertaan katsomaan mitä todellisuudessa tapahtui.
    Alakerrassa Tero luutuaa abstraktia taideteosta muistuttavien punaisten roiskeiden, kallon palasten ja pinkkien aivonriekaleiden sekaista sotkua. Härön päästä on jäljellä vain kuunsirpin muotoinen lohko alaleukaa josta lähtee kieli ja hänen silmälappunsa roikkuu tuolin selkänojalla.

    “Hei! Tulkaa kattomaan leffaa, jonka tein yks päivä!” Jyrki huutaa yläkerrasta, ja porukka kerääntyy television äärelle. Jyrki kytkee puhelimensa taulutelevisioon USB-kaapelilla ja video lähtee pyörimään. Ruudulla näkyy Marjatta, joka on sidottuna tuoliin, takanaan tiiliseinä, ja sitten kuvaan astuu Jyrki, joka alkaa lapioida isolla lusikalla kermakakkua Marjatan suuhun. Pian Marjatan naama on sotkuinen mansikkahillosta ja kermavaahdosta ja Jyrki hakee poran. Poranterä on paksu ja Jyrki asettaa sen Marjatan ohimolle. Terä alkaa pyöriä, ja sukeltaa pään sisään, jolloin Marjatan pää alkaa täristä ja nytkähdellä spastisesti, mutta kun terä saavuttaa tietyn syvyyden, Marjatan pää sekä terä lakkaa liikkumasta, ja Jyrki nykäisee sen irti ja laskee poran lattialle. Jyrki työntää seisovan kyrpänsä reikään, jonka juuri loi, ja Marjatan vasen silmä pullahtaa ulos. Tämän jälkeen kuva vaihtuu siniseksi puolipilviseksi taivaaksi ja kuuluu hissimusiikkia, ja sen taustalla hiljaisesti moottorisahan hurina.

    Oek, jonka sydän on ollut särkyneenä niin kauan kuin hän kykenee muistamaan, pystyy jälleen kokemaan iloa, intohimoa, rakkautta, emootioita kaikissa sen sävyissä, ja kyynel vierähtää hänen poskelleen. “Tää on niin kaunista”, hän sanoo ja huokaisee itkuissaan. “Oispa Miguel näkemässä tätä. Harmi ku sen piti kadota olemattomiin.”

    “Ai Miguel?” Jyrki havahtuu. “Ei se mihinkään oo kadonnu. Käyn aina parin viikon välein tiputtamassa sille pari konttia kaljaa ja bensaa sen aggregaattiin. Joo, se on nyt pari kuukautta asunu mehtässä, jonne se rakensi jonku puumajan. Kaippa sille tuli joku hermoromahdus.”

    “Voitasko me mennä sinne?” Oek innostuu. “Siis tänään?”

    “Mää en ainakaan pysty kuskaamaan”, Jyrki vastaa. “Juustonaksu Pyörätuolissa ei tykkää siitä että ajan sillon ku oon juonu.”

    “Mää voin ajaa!” Veijo huudahtaa ja loikkaa pystyyn. “Lähetään heti!”

18

“Pysähytään vaikka tähän”, Jyrki sanoo, havaitessaan metsän pimeydessä pienen valopisteen, jonka arvelee tulevan Miguelin, siis minun, kertojan, tekemästä nuotiosta. Auto pysähtyy metsätien reunaan, ja Jyrki, Veijo, Tero sekä Oek astuvat ulos.

    Yhtäkkiä auton takaluukku ponnahtaa ylös, ja alaston Suvi hyppää takakontista hortoilemaan kauhuissaan metsän pimeyteen. “Noniin, nyt on Sevitsin aika metsästää”, Veijo sanoo viekkain ilmein, riisuutuu alasti ja lähtee juoksemaan Suvin perään läähättäen kuin koira.

    “Mikä vittu Veijon ongelma oikeen on?” Oek kysyy hämmentyneenä.

    “Mää en tiiä.. mää en kerta kaikkiaan tiiä”, Tero sanoo, pudistaa päätään ja sytyttää röökin.

    Jyrki, Tero ja Oek vaeltavat kohti valopistettä, joka kasvaa ja kasvaa, ja kohta he ovat täällä, metsän keskellä nuotion valossa, jonne olen eristänyt itseni menetettyäni hetkellisesti todellisuudentajuni.

    “Mitä vittua Tero? Sun pitäs olla kuollu!” huudahdan humalassa horjuen, ja heitän miltei täyden oluttölkin Teroa päin, ja huurteinen, kultainen ohramallas muodostaa ilmaan spiraalin joka kimaltelee nuotion ja kuun valossa.

    Olen raivannut metsän keskelle pienen alueen, jossa on nuotio ja kupolimainen maja jota pitää pystyssä eläinten luilla ja puunoksilla laudoitettu perustus, joka on vuorattu metsän asukkien turkeilla, jottei talvella tulisi kylmä.

    Pääsin tappamisen makuun ja tietynlaiseen vapauttavaan alkukantaiseen mielentilaan, kun luulin vieneeni Terolta hengen, ja pieni pettymys saa minusta otteen katsoessani jälleen Teroa, joka väistää kaljatölkkiä, jonka heitin häntä kohti ja tajuan, ettei mikään ole muuttunut.

    “Noh, ihan vitun sama...” sanon sitten ja kävelen nuotion äärelle. “Onko teillä nälkä? Mulla olis jänistä, pulua, oravaa ja lokkia. Niistä tulee ihan syötävä ateria ku niihin laittaa oikean määrän suolaa ja pippuria ja niitä paistaa niin pitkään että kaikki niitten kantamat loiseliöt kuolee”.

    Istahdan puunkannolle ja alan paistaa karvatonta, suolistettua, oksannokkaan seivästettyä oravaa kuin makkaraa. Tero, Oek ja Jyrki hurmaantuvat paistuvan lihan tuoksusta ja kerääntyvät nuotion ympärille lämmitellen käsiään sen hehkussa. “Sää olit se tyyppi siellä Teron ikkunan takana, etkö ollukki?” Oek kysyy. ”Ja sen jälkeen kaikki muuttu tosi omituiseksi”.
    "Joo”, vastaan ja luon tuiman katseen häntä kohti. “Sää pystyit jotenki aistimaan mut vaikken fyysisesti ollukkaan siellä. Mää sanon sitä tilaa Ei Niin? Kysymysmerkiksi.”

    "Ei Niin Kysymysmerkki Kysymysmerkki?”

    “Jep”, vastaan ja jatkan aterian valmistamista.

    Syötyämme herkullisen liha-aterian kaikki ovat tyytyväisiä, kunnes havaitsemme levitoivan valkoisen naaman alkavan lähestyä meitä metsän pimeydestä. Millenium-Pyrrö. Kuolleenakin hän vielä onnistuu pilaamaan kaikkien illan. Mystinen, raukea hymy jättimäisillä, hohtavilla kasvoillaan hän avaa suunsa: “Katkaiskaa minulle mänty, uhratkaa vuokseni palanen Maan Sielua niin taon siitä itselleni uuden kehon Vuosituhanten Kylmässä Tulessa.”

    Vilkaisemme toisiamme pikaisesti ja pudistamme sitten päätämme. “En mää oikeen tiiä”, Oek vastaa, ja liityn mukaan keskusteluun: “Niin... ei muutkaan meistä saa toista tilaisuutta elämässä niin... tuotaa... se olis sitte vähä epäreilua meitä muita kohtaan...”

    Tero katsoo Millenium-Pyrröä ja pudistaa päätään.

    Valkoisena loistava Pyrrön naama vääntyy vihaiseen, luonnottomaan irvistykseen, alkaa hiljalleen perääntyä taaksepäin, ja katoaa lopulta öisen metsän hyytävään pimeyteen.

    “Siis...” Tero saa vihdoin sanotuksi. “Kuka vittu se oikeen kuvittelee olevansa?”
    Reilun vuorokauden kuluttua, kun aamuaurinko on nousemaisillaan, alaston Veijo katselee paksun puun takaa näkyä, joka saa veden herahtamaan hänen kielelleen. Kolme sutta kiertelee Suvin alastonta, kohmeista ruumista aikeenaan ryhtyä aterioimaan, ja Veijo haluaa mukaan. Hän hiipii hiljaa susia kohti, mutta sudet huomaavat hänet ja alkavat murista. Veijo luikkii puun taakse piiloon uikuttaen kuin koiranpentu, ja huomaa sitten vieressään rotan. Hän ottaa sen kouraansa, taittaa siltä raajat yksitellen poikki, sitten niskat, ja työntää sitten kielensä sen pieneen persereikään.

19

Lähetys X - Nauhuri on pöydällä, ja siinä palaa punainen valo.

    Tämä vuosi on ollut outo ja pelottava, sillä koen päivä toisensa jälkeen enemmän ja enemmän että nämä kädet eivät ole minun käteni. Nämä kädet eivät ole minun käteni. Nämä kädet. Kädet. Nämä kädet jäävät kehoon josta poistun, kun rajat alkavat hämärtyä ja keskellä autiota autotietä ilmestyy Lani-Ilme levitettynä, verestä epäselvänä ja vääristyneenä, ja se lentää venyneessä olemuksessaan kylmässä iltahämärässä, kun kaupungin taivaalle ilmestyy asfaltista kuva, joka hajoaa tuhansien valojen hämähäkinseitiksi. Sininen halkeama virtaa valtavia pilareita pitkin ja avautuu tähtitaivaalle jossa lumisade kimaltelee kirkkaana. Kiviseinässä on päivien lasinen ympyrä josta kaikuu todellisuuden värähdyksiä, ja sen yläpuolella jakautuu kaiken kuvitellun alkulähde, ajatukset levitoimassa siluettinsa mustassa hohteessa. Hologrammikuvat näkökentän seinämässä pyörivät hetkellisesti.

    Kuvaruutu pelkkää valoa ja tietä ja risteyksiä. Vihaiset kasvot joista lähtee metallinen ratas horisonttiin alastoman pelon videopresentaatioksi. Valokuva utopiasta, narumaisesti haarautuva taivas joka näkyy jähmettyneenä seinillä ja herättää kysymyksiä satunnaisuudessaan.

    Sisään mustasta ovesta. Ihmiskäsi uiskentelee tummansinisessä lammikossa keskellä sisäelinten kraatteria. Tuntemattomia käsitteitä ja dokumentteja unen ja valvetilan rajamailla. Käytävä.

Pidentyneet päivät kotona. Ulkona sataa lunta ja sanomalehdissä puhutaan maailmanlopusta. Kukkia kylvyssä, katse kirjoittaa sanoja ikkunoihin ja pyyhkii ne sitten pois.

    Takaisin nukkumaan. Hyvää yötä.

    Neljä tuntia unta, ja kello on vuoteella ja se näyttää yksi. Kello haluaa puhua. "Minä olen kello", se sanoo. Aika pysähtyy ja viisarit eivät enää liiku. Värit roiskuvat mustaan aukkoon, jolloin idea herää, puhuu, häikäisee mielen, ja vaivun hiljaisuuteen. Katselen hiljaa, kuinka aika pysyy paikoillaan, katse nurinpäin kääntyneenä, katto lattiana, moottori levitoimassa miniatyyrikokoisena ilmassa. 

    Ikävyydet avautuvat edessä. Viiva etsii johdonmukaisuutta, ei löydä, löytää, kerääntyy kuviksi ja myyteiksi, joissa vilahtaa luminen taivas. Sisään kirjaan.

    Kuvakirjan toisen luvun alussa on pitkä puu teatterilavalla. Kuuntelen puuta, kierten ja katselen, muistan juuret, tulevaisuutta ohjaavat kokemukset ja taivaalta silmien peilille putoavan lumen aavemaisessa valaistuksessa. Henkilö tarinassa tiheään kirjoitetulla sivulla, mustana roiskeena hämmästys katseessaan ja harha muistossaan: ikkunan takana kädenheilautus ja kallio jota aurinko ei lämmitä.

    Kirkas uni. Musta kruunu suden silmässä, pimeässä se upottaa kahleet syvälle puuhun, ja kyntensä pistää haavan vartaloon. Puro ihon sisässä puhkeaa punaisiksi ruusuiksi maan alttarille ja varjot ovat mustia laineita ruumiin temppelissä. Luja ja kaikuva ääni merkitsee päivän tulevaisuudessa, ei kysy aikaa. Eilinen on useaan otteeseen luettu sivu.

Katso menneeseen ja elä siellä, ohjaa kulkuasi peilin kautta. Istu varjona kivellä kun liekit palavat paikoillaan. Kiveltä irtoaa itku, ääni sinkoaa kuuhun ja kimpoaa siitä pilvien sumuun, ja katse etäällä haavoittaa ensimmäisen päivän.

    Mielikuvitusmaailmaan laskeutuu uusi, tyyni, upea taso. Maailma tarjoaa näkymän yli kaupungin kattojen, euforia on vallannut kehon maan pinnalle astuessa. Kotimatka kiertää hiljaisuuden kaupungin tummenevassa illassa. Väsymys hiertää ruumista ja mieli vaeltaa hengen ulottuvuuksia. Kaukana kohoaa pelto joka on jäässä, tuuli viuhuu kasvoille ja saa silmät vuotamaan vettä.

    Puu haarautuu kuin halkeama, puussa on lintu joka horjuu huterasti ja putoaa vastatuuleen.

    Ota muistikirja taskusta, tarkista osoite. Pikainen rekisteröinti, ympärillä ilmaa, kuvio hahmotettuna illan viileydessä. Vastaan tulee sanoja, nimiä, logoja. Pyöri ja anna katseesi harhailla, nosta katseesi yhdestä mainoksesta, sitten toisesta, kolmannesta. Mainos yrittää ohjata. Paina kasvosi alas ja vaella tulevaa päin. Ääntä ei kuulu.

    Ovi auki, astu alas muutama askelma ja raollaan olevan oven taakse.

    Todellisuuden viimeisessä työhuoneessa on musteläiskiä ja tarralappuja. Sielusta murretut syvät tunteet kirjoitettuna lapuille ja teipattuna ikkunoihin, seiniin, kirjoituspöytään. Pöytä kehystettynä punaisilla, keltaisilla, vihreillä muistilapuilla. Yhdellä muistilapulla juuri ja pää ja muilla lapuilla katse, termit, perintö ja tappolista.

    Mystikko avaa taiteilijan työhuoneen oven, astuu sisään ja jää ovenpieleen, muistuttaa selkein sanoin: "Jos et kykene puhumaan, kirjoita."

    Kolmen päivän pituisessa unessa tummanvihreä savu kohoaa ja muodostaa tekstin: "Pyhä maa, pyhät kirjat, tabut, leikkaus, liha, ihmissyönti." 

Uudenvuodenpäivä on mennyt ohi. Sana aloittaa uuden tilan, maailma musiikkia, iloista, pelokasta, sähköistä.

    Satoja vuosia vanha pelon myrskytuuli herättää Pelon Aaveen, jonka äänessä kuuluu opetus: "Jos olet sinä, miksi epäilet? Astu ulos, katso uhkaavia aaltoja." Asia on kirjoitettuna ylös, ja painettuna sitä uskoo.

    Kaukana näkyy hämärä hahmo, hämärä läikkä, menen hitaasti hahmoa kohti. Hahmo näyttää vainajalta, valkoinen kuin aave, hän antaa paperilapun: "Elämän käsikirjoittaja laskeutuu luomaansa maailmaan ja katsoo sitä, takertuu sivujen väliin, tahtoo sinne uutta ja kirjoittaa vedellä enteen ilmaan".

    Odotus tuo surun joka tekee maisemasta aution. Kuumat kyyneleet tulvahtavat poskille. 

    Virhesanonnat avaavat polkuja pimeisiin paikkoihin ajatusten vuorilla, selityksiä hyppää tiedostamattomasta sanomaan, tarkoittamaan, tekemään kuvan: taivas kaartuu vuosien neliskanttisen pihan yläpuolelle. Maasta lähtee musta nauha ja päivät ovat kipeyden ympyrää vieraassa maailmassa, johon kipu jättää häviävän pisteen.

    Käheällä äänellä kuuluu kutsu heikosti valaistuun huoneeseen, hämärään, askel pyöreän pöydän taa, jäisen katseen alle. Katse kiertää huoneen ja käheä ääni julistaa: "Koe olemassaolosi juhlallisin hetki! Nykyhetki, menneisyys, tulevaisuus, elämä sulautumassa itseensä. Ja siitä se alkaa, uuden elämän käsikirjoitus, sopimus joka heiluttaa maailmaa!" Huudon voi kuulla kaikuvan metsän yllä kuin auringon säteiden lyhyt iloinen teksti. 

    Asiat liikkuvat, etenevät dramaattisesti. Rakennukset sortuvat ulkona ja harmaa hämärä valuu syliin, jäänteiden reunalla kymmeniä kuolleita puita, kummun vieressä pellolla on vaitonaisen kylmyyden värit kipeän kirkkaina. Elämä pysähtyy ikivanhoille sivuille. Päivä, yö ja vuorokausi kuljettavat tarinat mukanaan tyhjyyden kuiluun hiljaisuuden vallitessa. 

20

Kevät - Oek on saanut avustuksellani kirjansa valmiiksi ja on Teron ullakolla polttelemassa, huoneessa, jota he kutsuvat Wiggum-huoneeksi. Oek on saapunut uuden tuttavansa, satanistisen, runoilevan piripään Jerewolfin kanssa, ja minä, Miguel, tarkkailen tapahtumia katonrajasta, ruumiistani irrallaan taas. Tero, Jerewolf ja Oek kierrättävät jointtia ja juttelevat. "Misä Miguel on ollu nää viimesimmät viikot?" kysyy Jerewolf katsellen Teroa ja Oekia tyhjillä, kuolleilla marmorikuulasilmillään yllään tyylitön musta viitta, joka saa hänet tuntemaan olonsa cooliksi, ainutlaatuiseksi pahaksi pojaksi. "Sitä ei oo näkyny vähään aikaan."

    "Se on ollu kuukauden pari osastolla", Oek vastaa. "Ja nyt ku se on päässy sieltä pois niin sillä on niin vahva antipsykoottinen lääkitys ettei se tällä hetkellä tee oikeestaan muuta ku nukkuu ja nukkuu."

    Kuuluu kopsahdus, sitten märkä raksahdus, ja Jerewolfin pää ja vasen silmä alkaa nytkähdellä, ja punainen vana alkaa pulputa hänen kasvoilleen päälaesta hänen sydämensä sykkeen tahtiin. Jerewolf kaatuu Wiggum-huoneen lattialle, ja Tero hänen takanaan pyörittelee kädessään kuulapäistä vasaraa, josta putoaa veripisaroita. "Oek, sun tosissaan pitäis lakata tuomasta tänne porukkaa", Tero huokaisee.

    "Näitkö sää miten sen naama alko nykiä niinku jollaki vitun idiootilla?" Oek nauraa, ja Tero liittyy nauruun mukaan.

    Kun Tero ja Oek tulevat pois ullakolta, ulkona alkaa jyristä, ja tyhjät kaljapullot alkavat kilistä. Jyrinä voimistuu, samoin lasipullojen kilinä. He katsovat ulos ikkunasta. Siellä alkaa salamoida, ja jokaisella välähdyksellä ulkomaailma muuttuu enemmän ja enemmän hämäräksi ja punertavaksi. Punaiset puut keinuvat myrskytuulessa ja autotietä reunustavat katulamput puhkeavat valkoiseen valoon, ja niistä roikkuu alastomia, hirtettyjä ruumiita.

    Pullot leijuvat nyt huoneessa, ja huoneen seinällä olevasta peilistä näkyy kuva kaupungista, jonka ihmiset itkevät vääristynyttä itkua, minkä jälkeen peili kaatuu lattialle ja hajoaa säpäleiksi, mutta ääni ei lakkaa, vaan muuttuu tuskaiseksi kirkumiseksi.

    Näkymän valaisee hetkeksi suuri palava meteoriitti, jota Tero ja Oek tuijottavat pienestä ikkunasta, joka näkyviin tullessaan näyttää nielaisevan maailman sisäänsä, mutta hajoaa sitten hiljalleen jalkapallon kokoiseksi palloksi läpäistessään ilmakehän, ja iskeytyy keskelle peltoa.

    Peltoon avautuu hehkuva halkeama josta kuuluu matalia kuiskauksia, kuilu joka vie helvettiin.